Sijamuotoloruhyppely ennen omaa koreografiaa ja/tai tarinaa |
1. Minkälaisia
toiminnallisia menetelmiä sovellat
opetuksessasi? Miksi?
Olen jakanut toiminnalliset menetelmät
äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa seuraavasti: 1) pelit ja leikit, 2) kinesteettiset,
3) draamalliset, 4) tarinalliset ja visuaaliset menetelmät sekä 5) toiminnallinen
arviointi. Menetelmät sekoittuvat keskenään.
Olen kehitellyt vanhojen pelien ja
leikkien sekä draamaharjoitteiden pohjalle kielen oppimiseen liittyviä pelejä
ja leikkejä sekä ilmaisu- ja vuorovaikutusharjoituksia, sillä se on tuntunut
luontevalta ja innostavalta, myös oppilaat ovat yleensä ”erilaisesta”
opetuksesta tykänneet.
Olen halunnut myös kehittää opetuksen
visualisointia yhdessä oppilaiden kanssa, eikä se tarkoita pelkästään
käsitekarttojen visualisoimista ja symbolipiirustelua, vaan esimerkiksi kielen
käsitteitä on piirusteltu hahmoiksi ja luotu tyyppejä, karttoja, maita ja
muistikortteja…(ks. blogikirjoitukseni Ninan jutinoista Visuaalisuus
opetuksessa I ja II).
Kuva: Saunalahden koulun 6b-luokan pienryhmä piirusteli Nomini-kaupunginosan ja tarinoi esimerkiksi pormestarista, joka on päättänyt kaupungin värit perustellen ne. Opettajana Pasi Kotilainen ja minä samanaikaisopettajana äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla.
Tarinallisuus on uusi vanha juttu:
kaiken voi tarinallistaa ja kaikkien näiden menetelmien käytön pohjana on
oppilaiden osallisuuden sekä autonomisuuden kokemuksen vahvistaminen. Oppija
saa usein myös itse päättää, millaisen toiminnallisen loppu- tai kertaustyön
hän kieliaiheesta tekee. Toisaalta yhteistoiminnallisten ja yhdessä tehtävien
toiminnallisten harjoitusten myötä ilmapiiri paranee, rentoutuu, ”yhteisöllistyy”,
mitä pidän suurena arvona: ryhmän tunneilmapiirillä on tutkimusten mukaan
suurin vaikutus siihen, miten ryhmässä opitaan.
Liikkeellä on myös suuri merkitys
oppimiseen: liikkuminen rentouttaa, antaa sopivia taukoja eli parantaa
oppimista, kun aivot ovat päässeet liikkumisen myötä myös paremmin liikkeelle. Tästäkin
on tehty jo paljon tutkimuksia (ks. esim. Liikkuvan koulun sivut). Liike voi
tehdä merkityksen näkyväksi ja ymmärrettävämmäksi. Liike voi olla hyvin
yksinkertainen: noustaan ylös ja otetaan askel vasemmalle tai oikealle aiheen
mukaan tai sitten oppilasryhmä suunnittelee oman koreografiansa aiheeseen.
Parasta onkin, kun oppilaat oppivat ja rohkaistuvat käyttämään erilaisia
toiminnallisia menetelmiä omassa oppimisessaan ja opettavat niiden kautta
muita.
Saunalahden 6a:n poikien sijamuototarina eteni sijamuotolappujen päällä kuin pianonsoitto kertojan "ohjatessa" koskettimia.
|
2. Koetko, että
käyttämäsi
toiminnalliset menetelmät tukevat kielen
opetusta? Millä tavoin?
Ehdottomasti tukevat: 1) ryhmä auttaa
toisiaan, 2) keskittyminen paranee ja kun fokusoidaan asiaan, voi motivaatiokin
aiheeseen löytyä, jollei se ole vielä löytynyt, 3) liike, tarina ja
osallistuminen liittyvät kokemukselliseen, kokonaisvaltaiseen oppimiseen ja
sellainen oppiminen pidentää
muistijälkeä ja ehkäisee ns. bulimiaoppimista, 4) toiminnalliset menetelmät
opettavat erilaisia tapoja muistaa ja ymmärtää eli oppimisstrategioita ja 5)
toiminnalliset menetelmät kokemuksellisuutensa vuoksi liittyvät tunteisiin ja
asenteisiin ja jos ryhmässä saadaan tunteet ja asenteet positiivisiksi
opittavaa asiaa kohtaan, saadaan flow-energia ja positiivinen kehä pyörimään.
3. Onko toiminnallisten menetelmien käyttämisestä
opetuksessa ollut jotain haittaa tai hyötyä?
Mitä?
En näe haittoja. Jokaisen ihmisen
kannattaa käydä epävarmuusalueillaan, sillä juuri epävarmuusalueelle
asettumisen vuoksi tapahtuu oppimista. Toisaalta mikä oppiminen ei olisi
epävarmuusalueelle asettumista, joten toiminnallisten menetelmien avulla
oppimisesta voi tulla helpompaa, rennompaa, armollisempaa, ja nämä kommentit
ovat oppilailta.
Toiminnallisten menetelmien käyttö
sitouttaa ja vastuuttaa opiskelijan tekemään töitä oman oppimisensa eteen.
Heittäytyminen toimintaan sekä ryhmätyön tekeminen voi olla joillekin
oppilaille hankalaa sekä esiintyminen myös, mutta esiintyä voi vain
opettajalle, esim. videolla, jos rohkeutta ei löydy heti oppimisen jakamiseen
muille. Tai sitten jos ja kun tehdään harjoituksia kaikki yhtäaikaa, kasvojen
menettämisen pelko vähitellen vähenee ja rohkeus kasvaa, kun aletaan ymmärtää,
ettei kukaan ehdi tarkkailla toisten toimintaa, koska keskittyminen omaan
tekemiseensä vaatii kokonaan yksilön huomion.
Parhaimmillaan aletaan myös ymmärtää,
että moka on lahja ja vain erehdysten kautta ihminen oppii. Tätä oppilaat ovat
alkaneet sanoittaa enemmän ja enemmän kokemukseni mukaan. Toiminnalliset
menetelmät tulisikin nähdä armollisina menetelminä, koska niiden avulla ja
kautta saa ”lempeästi erehtyä”: tilanteet menevät nopeasti ohi ja oppimista
tapahtuu joskus ja/tai yleensä kuin huomaamatta. Siten myös erehdyksiin aletaan
tottua ja nauttia tunteesta, kun oppija huomaa, että ”olisi seuraavalla
kerralla tehnyt asian toisin tai osaisinhan mä tämän nyt”. Tai ”en osaisi
vieläkään, jollen olisi erehtynyt.”
4. Miten koet oppilaiden suhtautuneen käyttämiisi
toiminnallisiin menetelmiin?
Yleensä niistä riemuitaan. Taitavat
olla vielä vähän harvinaisia käytössä. Mutta niihin täytyy tottua ja opettajan
tulee esittää toiminnallisten harjoitusten tekeminen positiivisessa valossa,
vedota vaikka tutkimuksiinkin – opettajan oma innokas asenne menetelmiä kohtaan
auttaa. Toisaalta: eihän opettaja ole välttämättä kuin portin avaaja ja
oppimisen mahdollistaja. Totta kai on eduksi, jos opettaja osallistuu itsekin
harjoituksiin tai ainakin motivoi ne hyvin, muttei opettajan oma osallistuminen
ole aina välttämätöntä.
Toiminnallisia menetelmiä ei tarvitse
olla käytössä joka tunnilla. Ihanne olisi, että joka tunnilla olisi joku toiminnallinen
osuus, esimerkiksi 5-10 min. Käytän toiminnallisuuteen yhden ryhmän kanssa
tällä hetkellä noin 30-45min/vk, joten kyllä ne noin yleensä ottaen ovat
odotettuja tunteja.
Jotkut ryhmät eivät ole olleet valmiita
esim. käytöshäiriöiden vuoksi yhteistoiminnallisuuteen. Valitettavasti
toiminnalliset osuudet ovat jääneet tällöin vähäisiksi. Luottamus ryhmän kanssa
on harjoiteltava ensin hyväksi, jotta kaikilla, myös opettajalla, on
turvallinen olo ohjatessaan esim. leikkiä. Joku ryhmä taas on saattanut olla
ns. liian innostunut toiminnallisuuteen, joten silloin on pitänyt painaa jarrua
ja harjoitella esimerkiksi ohjeiden ja toisten kuuntelemista, mikä ei ole
pahitteeksi sekään. Tosin positiivista tällaisessa ryhmässä on yleensä valmius
tehdä omia tuotoksia melko nopeastikin, koska he ovat innokkaita ja rohkeita
tekemään, kokeilemaan ja luomaan itse.
5. Millä tavalla toiminnallisten
menetelmien käyttäminen opetuksessasi on vaikuttanut oppimismotivaatioon ja
ryhmädynamiikkaan tai yleiseen ilmapiiriin luokassa?
Luulen, että suurin syy ryhmän
hyvinvointiin, keskinäiseen hyvään ilmapiiriin ja luottamukseen on juuri
toiminnallisten menetelmien monipuolinen käyttö ja mielellään erilaisissa
ryhmäkokoonpanoissa niin paljon kuin mahdollista. Olen nähnyt myös
oppimismotivaation kasvaneen, kun oppilaan autonomisuuden eli itsemääräämisen
tunne on kasvanut esim. sen vuoksi, että hän on itse päässyt päättämään, miten
hän näyttää osaamistaan eli millaisen toiminnallisen menetelmän avulla. (ks.
esim. blogikirjoitukseni Ninan jutinoissa maaliskuulta 2017 http://ninamaunu.blogspot.fi/2017/03/sanaluokkakertaus-toiminnallisesti.html)
Liikkeen käyttäminen on vaatinut
joillakin ryhmillä perustelua kovastikin, mutta kyllä he ovat kuunnelleet ja
yrittäneet osallistua – tosin joskus tulee hämmennystä, jos erittäin
heterogeenisessä ryhmässä on ns. johtajia, jotka vetävät ryhmää eri suuntiin.
Johtajilla tarkoitan tässä esiintymishaluisia ja äänekkäitä oppilaita. Eli
ryhmä täytyy ensin totuttaa harjoituksiin ja kokemuksen myötä ryhmä tajuaa,
mistä on kyse ja että kuinka oppiminen voi olla yhdessä hauskaa ja erilaista.
Yleensä vaihtelua tunneille aletaan kaivata, samoin omista kiinnostuksen
lähtökohdista tekemistä, valinnan vapautta, vaihtoehtoja…
6. Ovatko käyttämäsi
toiminnalliset menetelmät mielestäsi
vaikuttaneet oppimistuloksiin? Jos ovat niin, miten? Jos eivät niin, miksi?
Ainakin motivaation kautta eli vaikkei
koe olisi mennyt niin hyvin, oppilaalla on ollut tunne, että hän saa näyttää
osaamistaan myös muilla tavoin. Mielestäni myös kokeeseen on luettu paremmin
sekä siinä menestytty paremmin, kun kieltä on tarkasteltu ja opiskeltu
mielekkäillä tavoilla ja sen opiskelua on siis aktiivisesti ”harrastettu”.
Piilo-opetussuunnitelmaani kuuluu motivaation herättäminen kielen opiskelua
kohtaan niin, että se jatkuu koulun ulkopuolella ja koulun jälkeenkin. Tällä
tarkoitan esimerkiksi sitä, että jokin luova työ kielen harrastuksen parissa
saa osuutensa oppijan vapaa-ajasta. Esimerkiksi oppilas innostuu tekemään
kieleen liittyvää projektia niin, ettei laske tunteja eli sisäsyntyinen
motivaatio on sytytetty.
Katri Karasman ent. Sarmavuoren
tutkimus Turun yliopistoon vuodelta 2011 osoittaa, että kyllä toiminnallisilla
menetelmillä on ollut positiivinen vaikutus etenkin asenteisiin. Kun asenteet
opittavaa ainesta kohtaan ovat hyvät, myös oppimistulokset ovat paremmat. (ks.
esim. Katri Karasma (2017), Katariinan kammarissa – myrskyävällä merellä,
Prometheus kustannus oy, s.202-212)
Tietysti on joitakin oppilaita, jotka
eivät ole olleet halukkaita osallistumaan toiminnallisiin menetelmiin. He ovat
saaneet jäädä reunoille katsomaan. Yleensä he ovat niitä, jotka jättäytyvät
myös ryhmätöiden ulkopuolelle. Mielestäni heidän kanssaan ei saa luovuttaa,
vaan heillekin on joskus tarjottava turvallinen mahdollisuus johonkin
toiminnallisuuteen yhdessä ryhmän kanssa, mutta pakottamaan en rupea.
Mielestäni myös havainnoimalla ja kuuntelemalla voi oppia. Parhaimmillaan toiminnasta
vetäytyneet näkevät, että muilla on hauskaa, ja ehkä voivat joskus yllättää
opettajan omalla toiminnallaan, kuten on käynytkin.
7. Millä muulla tavalla
opetat kielioppia? Miten yhdistelet opetuksessasi eri
kieliopin opettamisen menetelmiä?
Opetan kielioppia myös ns. urakkatyönä:
oppilas saa etukäteen tietää oppikirjan tärkeimmät tehtävät ja tehdä niitä
omaan tahtiin opettajan kierrellessä pienryhmäpöytiä ja auttaessa tarvittaessa.
Tämä tapa on myös toiminut hyvin ja tähtää siihen, että pienryhmät voivat
auttaa toisiaan ja että opettaja huomaa avuntarvitsijat sekä nopeasti
edistyneet, jotta eriyttäminen helpottuu.
Toisaalta toiminnalliset menetelmät
yhdistävät ryhmää kokemuksellisuutensa ja kehollisuutensa kautta: oppimisessa
ei voi erottaa mieltä ja kehoa, joten toiminta voi auttaa oppijaa syventämään
ymmärrystä aiheesta ja sen (puhekielen ja muista) käyttöyhteyksistä: missä ja
miten kieltä käytetään? Mikä on oppijan oma suhde kuhunkin kielen asiaan?
Toiminnalliset menetelmät limittyvät keskenään ja pyrin niissä vaihtelevuuteen
sekä oppijalähtöisyyteen ns. urakkatyön rinnalla.
8. Mikä on mielestäsi
kaikkein tehokkain ja parhaan lopputuloksen tuottava tapa opiskella kielioppia?
Miksi?
Oppijan oma tutkimistyö (ja sen
visualisoiminen, näkyväksi tekeminen ja mielellään oman tekemisen kautta),
mutta siihen vaikuttaa esim. se, miten opettaja ”syöttää” tehtävän. Mielestäni
on parasta ruokkia oppijan innostusta, mikä yleensä lähtee vaihtoehtoisista
tavoista näyttää osaamisensa. Parasta on myös nähdä oppijan innostuksen
kasvaminen tai syttyminen hänelle aluksi vieraaseen tapaan opiskella kieltä,
esimerkiksi aiheeseen liittyvän lautapelin/ Kahootin kysymysten kehittäminen,
liikkuminen ja tanssikoreografian ja lorujen kehittäminen, draamallisen
esityksen keksiminen ja esittäminen, piirustelu esimerkiksi Sanaluokkamaasta
tai kaupunginosista.
Oppikirjan ja/tai netin harjoitusten sekä
omien muistiinpanojen tekeminen ja toiminnallisten menetelmien yhdistäminen on
paras yhdistelmä. Kun oppija toimii ja selittää tai esittää jollakin tavoin
ajatuksensa, on löytänyt ajatuksilleen muodon, on oppiminen lähtenyt käyntiin
oppijalähtöisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti