Visuaalisuuden kautta oivallusten tielle, Osa II Visuaalisuus opetuksessa -koulutusillan kuvaus

Aivan kylmiltäni en olisi varmaan lähtenyt vetämään yksin kolmen tunnin koulutusiltaa Visuaalisuus opetuksessa, joka toteutui Keravan Opiston koulutuksena 9.3.2016. Olin edellissyksynä 2015 pyynnöstä vetänyt Jyväskylässä Verme-opettajien täydennyskoulutustapahtumassa työpajan nimeltä Doodlaus – tarinallistaminen – dialogi. Työpajapyyntö liittyi sanaluokkakaupungin ideaan, joka oli levinnyt mm. somen myötä. Koska minua pyydettiin pitämään myös Verme-tapahtuman toripisteellä ns. intro työpajasta, keksin kysyä jyväskyläläisen yrittäjän ja tuttavani, Kuvitellen Tiina Hoskarin avukseni. Olin ihaillut Tiinan ja Liina Hongellin visuaalisia muistiinpanoja ja graafista fasilitointia Mikkelin Art of Hosting – How to design and host learning –tapahtumassa vuonna 2014, kuten olen blogissani Doodlaamisesta eli piirustelusta kirjoittanutkin.

Jyväskylän Verme-tapahtuman 2015 myötä ymmärsin, että piirustelu on todellakin oiva keino tarinallistaa ja keskusteluttaa osallistujia. Toripisteellä kävi kova kuhina, kun Tiina selitti ihmisille graafisesta fasilitoinnista ja minä ”käytävän” toisella puolella käskin kiertävän pienryhmän jäsenten hakea Tiinan graafisesta fasilitoinnista kertovasta kuvasta mielenkiintoisimman jutun ja tuoda se pienryhmän yhteiseen keskusteluun. Sen jälkeen kerroin lyhyesti toiveet ja vinkit Tiinan tekemän lähes tyhjän kuvapohjan täydentämiseen, jonka jälkeen ryhmäläinen tarttui mieleiseensä väritussiin ja täydensi kuvapohjaa, jonka kysymykset olivat tulleet minulta ja liittyivät ”opettajuuden muutokseen”.

Jyväskylän työpajat jatkuivat toiminnallisesti piirustellen toripisteen pohjakuvaa hyödyntäen ja hieman löytämästäni teoriapohjasta kertoen. Olin alkanut hahmottaa piirustelussa muun muassa erilaisia ns. kokemuksellisia tasoja, joita piirustelija ja/tai piirustuksen katsoja ja ryhmä voi kokea.

(ks. slideshare Doodlaaminen – tarinallistaminen –dialogi http://www.slideshare.net/NinaMaunu/doodlaus-tarinallistaminen-dialogi-53226044?next_slideshow=1)

Saimme ja sain kolmesta itse vetämästäni tunnin piirustelupajasta innostuneet palautteet. Oivalluksiakin tuli ihmisille mm. juuri siitä, ettei oma ajattelu tule yleensä aivan sellaisena paperille kuin sen on suunnitellut, mutta yleensä tekemisen kautta saakin uusia näkökulmia pohdinnan alla olevaan ongelmaan tai asiaan, joten piirustelu pystyy todella voimauttamaan ihmistä.

Alun perin minua oli pyydetty Keravalle tänä keväänä vetämään Piirustelu opetuksessa –kurssia, koska olin saanut hyvät palautteet syksyllä 2015 Keravalla vedetystä Toiminnallisen kieliopin koulutusillasta. Tuolloin paikalla oli noin 20 ihmistä, ja koulutuksessa käytiin läpi pienryhmien kiinnostuksen mukaisesti kinesteettisiä, draamallisia, tarinallisia sekä piirusteluun liittyviä työtapoja kieliopin opettamisessa. (ks. blogikirjoitukseni Toiminnallisin menetelmiin liittyviä kysymyksiä) Paikalla olevat ihmiset toivoivat koulutusta lisää etenkin piirusteluun sekä tarinallistamiseen, joten sen vuoksi piirustelukoulutusilta järjestyi. Myös Keravan Opiston järjestämä Tarinallisuus opetuksessa – ilta on tulossa 13.4. 2016.

Ennen koulutusiltaa jännitystä oli tietenkin ilmassa. Tällaista kurssia ei ole ennen vedetty suunnattuna opetusalan ammattilaisille ja muillekin kiinnostuneille. Toisaalta juuri tämä seikka vähentää paineita. En muista mistä, mutta jostain olen hiljattain lukenut ohjeena kehittäjälle tai ohjaajalle, että ”pidä ”random/ kökkö” kurssi, siitä on hyvä lähteä parantamaan ja kehittelemään eteenpäin; tällainen ”pohjat-asenne” lisäksi vähentää kaikkien, myös osallistujien paineita. Osallistujat myös pitävät yleensä tällaisesta avoimesta asenteesta ja siitä, että saavat itse vaikuttaa asioiden kulkuun ja kehittämiseen.”

Tuo viimeinen virke oli minulle kyllä epäselvä. Voiko se olla totta? Voisivatko ihmiset nauttia epävarmuudesta? Voisinko minä ohjaajana nauttia tunteesta, etten tiedä tarkkaan, mitä tulee tapahtumaan? No, kyllä. Mutta miten voisin tietää muiden ajattelusta?

Palautin mieleen, mitä tapahtui Viron suomen kielen opettajien kesäpäivillä 2015 Kuresaaressa kouluttaessani. Kolmen hengen naisryhmä piirustellessaan adjektiiveja keksi sellaisen adjektiivimandalan (tai korun), joka erilaisine adjektiiveineen tuntui sisältävän koko elämän. Se oli kuin kolmiulotteinen oivallus! (Ehkä kolmiulotteinen vaikutelma tuli tuon korumaisuuden kautta: tätä piirustustahan voisi käyttää vaikka esineenä; korun voisi suunnitella piirustuksen pohjalta.)

Palautin myös mieleen, mitä tapahtui 12.11. 2015 Jarmo Mannerin sekä Leni Grunbaumin järjestämässä fasilitointitapahtumassa, jossa aiheena oli fasilitaattorin roolit. Paitsi, että kokoontumisessa käytettiin tyylikkäästi ”ryhmäytymisessä” jana- ja piirusteluajattelua (post it –lappuja), niin lopuksi sai visualisoida parilleen parinsa selittämän illan aiheeseen liittyvän ongelmansa. Purku tapahtui niin, että sai kertoa toisille, jos halusi, saamastaan visualisoinnista, suullisesta kuvasta, ja että mitä siitä ajattelee. Löysimme parini kanssa ongelmistamme yhteisen ytimen, jonka rohkeasti piirsin fläppitaulupaperille. Se oli suurinpiirtein tällainen:

 

Minulle piirros näyttäytyy sekä ”reikäleipänä” (leivälläkin/ työlläkin on ydin, minä), ”leipätyönä” (”työ on leipää” eli ongelmani kuuluu arkeen) sekä ”sitoumuksen sormuksena”.

Kuvio tulee muistuttamaan minua siitä, että aina on mahdollisuus kuvitella itsensä ympärille suojakehä. Tai voi suojata itsensä kuvittelemalla, että on alue, johon toisten ei tarvitse tulla eikä päästä. Ja että voin sitoutua tähän ajatukseen jatkossa yhä paremmin. Minulla on suojakehä, jonka itse luon.

Nämä mieleenpalautukset ja positiiviset kokemukset piirustelusta antavat minulle yhä voimaa ja antoivat tuolloin, jotta uskalsin lähteä vetämään koulutusiltaa Keravalle. Olen oppinut siis jotain mielikuva-ajattelusta ennen koulutustapahtumaa.

Toki olin kerännyt netistä linkkejä ja koneeltani kymmeniä kuvia, jotka eri tavoin kertoivat, miten olin itse käyttänyt visualisointia opetuksessa. Muutamia teoksiakin oli mukana, joista tärkeimpiä löytöjäni on tässä:

 

Koulutusillan kulku, alkuperäinen suunnitelma:

 

Katoin ”illallisen” pitkään pöytään. Levitin pöydälle isot fläppitaulupaperit, sopivin välimatkoin erivärisiä tusseja sekä tuolin eteen Huomaa hyvä! –toimintakortin, jossa kukin kortti edustaa jotain luonteenvahvuutta. Näin löytyisi kurssilaiselle paikka ja tutustuminen lähtisi helposti käyntiin.

Näin tapahtuikin, ja myös puhuimme korttien kuvista.

Toisella kierroksella alkoi omien piirustelu opetuksessa –ideoiden jako. Piirustelin nopeasti sanaluokkakaupungin idean sekä sijamuototikku-ukkoja, kerroin niistä ja niiden käytöstä. Tarkoituksenani oli lähteä liikkeelle tällä tavoin lähes tyhjältä pöydältä, jotta osallistujien erilaiset kokemukset ja lähestymistavat aiheeseen saisivat tilaa ja että ihmiset tutustuisivat toistensa ajattelun lähtökohtiin.

Erilaisuutta olikin havaittavissa, koska esimerkiksi matematiikkaa ja musiikkia oli piirusteltu ja Terhi Valavirta hauskuutti meitä ”Made katolla” – paikallissijamuototalopiirustuksellaan, joka piirtyi loogisen tarinan myötä vähitellen esiin.

Vaikka osallistujat alkoivat kuoriutua vähitellen tällä tavoin erilaisina persoonina esiin, löysimme kuitenkin punaisen langankin piirusteluiden välille. Aivan konkreettisesti pistinkin osallistujat merkitsemään punaisella villalangalla juonen piirusteluihin – ongelmanratkaisun, yhteisöllisyyden sekä luovuuden ajatusta taustalla kehittääkseni.

Ensimmäinen vaihe, tutustuminen, oli ohi. Nyt vasta näytin diani, johon olin nopeasti koonnut aiheita, miten ja missä olin käyttänyt piirustelua opetuksessa.

 

Alkoi seuraava vaihe eli työstäminen, jolloin nousimme ylös kiertelemään ja katselemaan ihmisten piirusteluja. Tuli valita - tai lisätä paperille - aihe, jota halusi alkaa parastaa eli työstää, ja jäädä sen mielenkiintoisimman piirustelun taakse seisomaan. Näin saimme ryhmät kasaan. Se sujui jälleen yllättävän helposti: ihmiset löysivät nopeasti parinsa tai ryhmänsä. Syntyi kaksi kahden hengen ryhmää, yksi kolmen ja yksi neljän hengen ryhmä.

Ryhmät saivat puolituntia aikaa aiheensa työstämiseen. Välillä pidettiin 15 minuutin taukokin. Aikataulu tuntui mielestäni sopivalta. Ei tullut kiireen tuntua, mutta oli tekemisen meininki. Paikalla olivat ”oikeat ihmiset”, aiheesta kiinnostuneet.

Tässä arjen sankarit, rohkelikot: kurssin lähes kaikki 12 osallistujaa kuvassa.

 

Tauon jälkeen esittelin Doodlaus – tarinallistaminen – dialogi –diani sekä keräämäni esimerkkikuvat. Huomasin, että esimerkeillä oli paljon vaikutusta ihmisiin, ja mietin jälkeenpäin, olisiko sittenkin kannattanut aloittaa näillä esimerkeilläni. Ihmiset saavat ideoita esimerkeistä.

Myöhemmin tavattuani Viherlaakson koulun kuvataideopettajan Birgitta Nurmen, joka on toiminut myös opettajankouluttajana, tämä käsitys vahvistui, sillä hän sanoi, että älä pelkää antaa ihmisille esimerkkejä ja malleja. Ihmiset muokkaavat niistä kuitenkin omanlaisiaan.

Loppuaika koulutusillasta menikin lähes täysin ryhmien työstöjen esittelemiseen.

Yhdellä parilla oli omien sanojensa mukaan ”lähtenyt lapasesta”. Heidän oli vaikea edes sanoittaa, mitä kaikkea he olivat visioineet ”tunnekaupunkia” suunnitellessaan, ja kuinka he olivat tavallaan pettyneitä, ettei piirustus vastaa ollenkaan heidän sfääreihin ajautunutta ajatteluansa. He olivat jonkin uuden edessä. Niin, vastasin, uuden oppimisen edessä. Ihan parasta!

Yksi pienryhmä oli kehittänyt Terhin ”Made katolla” –sijamuototalosta Voice of Finland –version, joka näkyy kuvassa vasemmalla.

 

Jos tämä koulutus olisi ollut jokin ruoka, kyllä se olisi ollut hampurilainen, josta löytyi halukkaille se pihvi. Joillekin koulutus saattoi olla kerrosvoileipä, joka pistää miettimään, mitä kerroksista jatkossakin löytyisi.

Pienessä palautekeskustelussa kurssin merkityksestä yksi osallistujista nosti alun kysymyksensä uudelleen esille: ”Miten saan oppilaat piirtämään?” Muistutin kysyjää Learning Cafe – ynnä muista yhteistoiminnallisista oppimismenetelmistä, kuten tästä kurssistakin. Pienryhmätyöskentely, innostavat oppilaskeskeiset aiheet ja kiertosysteemi. Kyllä ihmiset saadaan piirustelemaan ja helposti ja mielellään.

Oli ihana nähdä koko ryhmässä innokkuutta! Suuret kiitokset osallistujille. Suuret kiitokset erityisopettajaystävälleni Satu Törröselle, joka on nainen näiden Keravan koulutusten takana. Satu on uskonut minuun ja kannustanut minua aina. Me kaikki tarvitsemme Sadun kaltaisia ystäviä.

Seuraavalla kerralla, jos tällaista koulutusta järjestetään, haluan olla itse oppinut enemmän mm. visuaalisten muistiinpanojen tekemisestä ja visuaalisesta ajattelusta. Koulutusta järjestää ainakin Kuvitellen Jyväskylässä sekä Helsingissä syksyllä 2016. Toivottavasti pääsen tuohon seuraavaan Helsingin koulutukseen ja näen Suomenlinnan toukokuun kansainvälisessä fasilitointitapahtumassa How to make a difference – collectively and individually? inspiroivaa visualisointia, joka vie meitä kaikkia eteenpäin.

Kuullaan ja jatketaan! Uutta päin, t. Nina
(kuva otettu Keravan lukion opettajainhuoneen naulakoilla koulutusillan päätteeksi)