lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kysymysten tekemisen tärkeydestä


Tämän kirjoituksen innoittajana ja alkusysäyksenä on toiminut hiljattain Facebookin ryhmässä Yksilöllinen oppiminen ja oppimisen omistajuus julkaistu statuskirjoitus, jossa Pekka Peura nostaa esille tutkimustuloksiin nojaten seikan (Saku Tuominen: Luova järkevyys, 2014 Otava), mihin oppijoiden kysymykset loppuvat, kun alakoulun alaluokat jäävät taakse.

Statuksen piilokysymyksinä voisivat esimerkiksi olla kysymykset, opettaako koulu meitä kysymään ja kyseenalaistamaan; osaako (tai saako) oppija kysyä (tarpeeksi) sekä miten meille opetetaan kysymistä (ja ajattelua).

Onhan meidän kaikkien mielestä kysymysten tekeminen kuitenkin perusta uuden oppimiselle, ja kysymykset ovat oppimisprosessissa olennaisia työkaluja?

Menetelmiä etsitään, kuinka aktivoida ja osallistaa oppija (kysymään).

Kirjoittelin Pekka Peuran statukseen muutaman tiedossani olevan esimerkin, jotka haluan jakaa vielä tässä. Lisään joukkoon yhden esimerkin Eija Rouglen, amerikkalaisen professorin, joka kävi koulullamme vierailemassa noin vuosi sitten, innoittamana.

Kerron myös muutamista ajatuksista, jotka tulivat esille Ville Keräsen dialogisuutta koskeneessa Pro Action Caféssa eli työpajassa viime toukokuun Otavan Opiston Art of hosting – how to design and host learning –koulutuksessa.

Menetelmä 1:

Jostain joskus luin tällaista: Luokan ovella/tunnin alussa oppilas saa (post it -lapun) ja tehtävän, että kirjoittaa ylös aiheeseen liittyvän ennakkokysymyksensä ja jää sitten odottelemaan, saako hän tietyn ajan kuluessa/ tunnin loppuun mennessä siihen vastausta. Varmasti aktivoi.

Tunnin kuluessa hän kirjaa ylös myös oman kysymyksensä/omia kysymyksiä aiheesta, jotka kootaan jollain menetelmällä ja tarkastellaan esim. pienryhmissä.

Kommentilla on 18 tykkäystä ja nurmijärveläinen rehtori Mikko Jordman kommentoi kommenttiani näin:

Tää Nina Maunun juttu on hieno. Se tosin edellyttää siitä, että oppilaalla on edes joku käry sitä mitä tunnilla on tarkoitus oppia. Jos ei ole, opettajalla on iso kysymys ratkaistavana. Jonka myötä ratkeaa monta muutakin.

Tai opettaja voi sanoa: Jos te kysytte tyhmiä, se johtuu siitä, että opetus ei ole onnistunut. Epäonnistuminen kunniaan, opekin voi parantaa vain epäonnistumisen kautta!

Menetelmä 2:

Aiheeseen liittyvä kinesteettinen tarinatäydennys pienryhmissä "Radalla", jossa on valmiita kysymispisteitä tarinan kaavaan liittyen, esim.:
1. Missä (ollaan)?
2. Kuka/ketkä?
3. Mikä? (toistuva esine/asia eli tarinan motiivi)
4. Mitä (tapahtuu, ongelma)?
5. Mitä seuraa? (Miten tarina loppuu/jatkuu?)

Oppilaat kävelevät pienryhmässä pisteeltä pisteelle ja saavat siirtyä eteenpäin, kun ovat päättäneet vastauksensa yhdessä. Tämä idea sisältää myös ajatuksen kävelypalaverien tehokkuudesta.

Menetelmä 2:n avaus:

Tämä idea tuli mieleeni luovan kirjoittamisen oppitunnilla tarinan kertomisen ja aristotelisen draamankaaren opettamisen yhteydessä. Miettiessään yhdessä esimerkiksi aihetta, kertojaa, näkökulmaa, teemaa, oppija käy kuin huomaamatta kertomisen peruspilareita läpi eikä tankkaa niitä vain oppikirjasta.

Myös tarinan kertominen draamallisesti on taitolaji, jota voi harjoitella. (Ks. myös blogikirjoitukseni Draaman vuosi 2015, siellä perusmenetelmä.)

Menetelmä sai aikaan mm. tällaisen kommentin Teemu Korhoselta:

Tuosta sinun radastasi... Olisiko oppijoilla kysymykset pisteillä valmiina? Silloinhan oppilaat ovat tilanteessa, jossa keksitään kysymysten sijasta vastauksia. Vai onko pisteellä vain yksi sana, esim "miksi?", ja oppilaat keksivät kysymyksen, joka alkaa miksi?

- Minuakin kiinnostaisi kokeilla pelkillä kysymyssanoilla. Esim. pussi, josta nostettaisiin kortti, jossa sana.

Teemulla on todennäköisesti mielessä rata, joka sopisi oppiaineeseen kuin oppiaineeseen. Tällä tavoin aktivoimalla oppijat pääsisivät varmasti luomaan omaa oppimiskertomustaan aktiivisesti.

Itse ajattelen myös, että moni oppija tarvitsee mallin eli ensimmäisellä kierroksella valmiit kysymykset. Toisella kierroksella ryhmä voisi lähteä soveltamaan kertomustaan.

Menetelmä 3:

Tarinan kerronta (ohjaajan) välikysymyksin (ks. esim. kysymykset edellä). Aina välillä ohjaaja pyytää vapaaehtoista yhteisessä kerrontapiirissä kertomaan joko zoomaten eli yksityiskohtiin mennen tai laajentaen eli katsomaan asiaa ns. lintuperspektiivistä.

Vastaukset saisi keksiä ihan itse mielikuvitusta apuna käyttäen, jolloin harjoituksesta voisi tulla hauska ja luovuutta kehittävä. Lopuksi tietysti aiheesta keskusteltaisiin.

Menetelmän 3 avaus:

Olen kokenut itse tämän harjoituksen jossakin draamakoulutuksessa vuosia sitten, ja mielestäni se oli paitsi hauska, sen myötä sai oivaltaa monia asioita, myös tarinan kertomisesta. Tällainen ohjattukin tarinan kertomisen menetelmä aktivoi erittäin hyvin koko ryhmän.

Omassa opetuksessani viime syksynä eräs oppilasryhmä kuunteli ”äimän käkenä”, kuinka eräs oppilas pääsi loistamaan tarinan kertomisen taidoillaan ja mielikuvituksellaan tässä harjoituksessa.

Menetelmä 4:

Professori Eija Rougle pisti vieraillessaan yt:ssämme opettajat pienryhmiin ja kyselemään lyhyestä koulu-sanan määrittelytekstistä seuraavan kaavan mukaan.

Tekstin/ aiheen avaaminen pienryhmässä toiminnallisen kysymyssarjan avulla:

Keskustelu toiminnallisena menetelmänä

Eija Rougle, J.Langer: Building Literacy Through Classroom Discussion (2005): - oppilaiden kysymykset tärkeitä; oppimisen tasa-arvoisuus luotaessa rihmastoa

Seuraavat kysymykset pienryhmissä, esim. 5 min/kohta:

1. Mikä on ensi kommenttisi eteen annetusta tekstistä?        

2. Nouseeko tuosta kysymys? Mikä on sinun kysymyksesi?

3. Luokaa yhteinen kysymys ryhmässä.

4. Ohjaaja kokoaa esiinnousseet näkökulmat; purku esim. yhteisen taulun avulla.


Opettajat olivat innoissaan tästä menetelmästä. Se todella aktivoi koko opettajainhuoneen ja energisoi yt:n. Totta kai tätä menetelmää tulisi käyttää myös oppilaiden kanssa.

Ville Keräsen (Tiimiakatemia, Jyväskylä) dialogisuus-pajan ajatuksia muistiinpanovihostani poimittuina:

Ihmiset on saatava keskustelemaan. Ihmiset tietävät monista aiheista paljon. [Oma kokemukseni: usein paljon enemmän kuin tiedämmekään tai mitä päällepäin näyttää.] Meillä on vastuu ja velvollisuus saada ihmiset keskustelemaan enemmän.

Esimerkkinä kysymys ”Mitkä ovat kolme tärkeintä kehittämissuuntaa tai arvoa yhteisössä?” Toistetaan sama kysymys 2-3 kierrosta, 3./4. kierroksella kiteytetään vastaus yhteen sanaan tai kuvaan.

Kysymyspaperia voi vaihtaa, siitä voi luopua ja aloittaa puhtaalta pöydältä.

Hyvä aloituskysymys: Mikä sai sinut tänne?/ Miksi olet täällä? tai Mitä pyörii mielessä?/ Mitä ajattelet? (What brought you here? What´s going on?)

Open space –metodi kerää ihmiset kiinnostuksensa mukaan tietyn kysymyksen ympärille. 1) Mikä on kysymys? 2) Miksi se (tai asia) on tärkeä minulle?

Kun aiheesta on keskusteltu ja aihetta on kartoitettu, kysytään: 3) Mikä on ongelma? (What is missing? What we need more?)

3. käsittelykierroksen jälkeen kysymys kuuluu: 4) Mitä olen oppinut itsestäni? (Mitä tarvitsen? Mistä olen kiitollinen? Mitä teen seuraavaksi? Mitä sain? Mikä oli hyvää [tässä prosessissa]?)

Prosessi on oppimista. Mitä tehdä materiaalilla?

On olemassa erilaisia, eritasoisia kysymyksiä, avoimia ja suljettuja, alkuun ja loppuun, aloittavia ja lopettavia. Avoimet kysymykset johdattavat meitä uusille alueille, uusiin ajattelun suuntiin.

Mieti, onko kysymyksen takana toista tai toisia kysymyksiä.

Ajatuksen takana on aina ongelma, joka aiheuttaa kysymyksen.


Kuinka saada erilaiset ihmiset yhteen kehittämään juttuja, maailmanlaajuisesti?

[Minun kysymykseni: Kuinka selittää toiminnalliset menetelmät?]

Esimerkiksi kysymyksen ”Kuinka saada enemmän vapaaehtoisia?” takana ovat seuraavat kysymykset: Miksi me haluamme vapaaehtoisia? Mikä on vapaaehtoista/ Kuka on vapaaehtoinen? Mitä odotetaan? Sitoutumista?

Kaiken takana ovat ajattelutaidot – ja kysymykset.

Kysymyksiin ei tarvitse löytää heti vastausta.

Open space –menetelmässä kuka tahansa saa kysyä mitä tahansa, esittää oman kysymyksensä.

[Opettajille tarvitaan enemmän aikaa suunnitteluun ja keskusteluun: mitä me opetamme? Mitkä ja millaiset menetelmät? Miten arvioidaan ja hyödynnetään arviointia? Entä oman osaamisen sanoittaminen, myös opettajien osaamisen sanoittaminen, kuinka pitkällä siinä ollaan?]

Lopuksi henkilökohtaiseen tarinaasi. Mieti silmät kiinni:

1. Mistä pitäisi luopua?

2. Mistä olet luopunut ja mitä olet ottanut vastaan?

3. Mikä on se konkreettinen lopputulos, mitä on seurannut, jos olet luopunut ja vastaanottanut jotakin?


Suunnilleen tähän muistiinpanoni loppuvat Otavan Opiston Art of hosting –koulutuksesta tuolta erää.

Kiitos Pekka, Mikko, Teemu, Eija, Ville ja kaikki, jotka kokevat osallisuutta tämän kirjoituksen taustavoimissa! Kiitos fasilitaattori Kirsi Joenpolvelle, joka houkutteli minut viime keväänä Art of hosting –koulutukseen, sekä terveiset parhaillaan Suomenlinnassa meneillään olevaan vastaavaan kansainväliseen tapahtumaan.

Otan hyvin mielelläni lähteitä ja vinkkejä vastaan, miten opettaa dialogisuutta ja kysymistä opetuksessa!

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Avoin kirje Leena Pöntyselle ja muille koulun kehittämisestä innostuneille


Hyvä Ylöjärven opetuspäällikkö ja Sitran Uusi koulutus -ydinjoukkoon kuuluva Leena Pöntynen ja muut koulun kehittämisestä innostuneet,
 
Nyt harmittaa. Sitralla on Uusi koulutus -hanke, joka kerää ideoita koulutuksen kehittämiseksi ja tukemiseksi. Ilmoitin mukaan ideani toiminnallisen kieliopin kehittämisestä. Toiminnalliseen kielioppiin liittämäni ja kokeilemani menetelmät käyvät mille tahansa koulutusasteelle ihmisen iästä ja taitotasoista riippumatta. Toiminnallinen kielenoppiminen tarvitsee punaisen langan, jonkunlaisen suunnitelmallisen etenemisen äidinkielessä, erityisopetuksessa, suomi toisena kielessä, vieraissa kielissä varhaiskasvatuksesta aikuiskasvatukseen, ja minä en sanonut sitä Ideakuulutuksessa.

En myöskään korostanut, että en ole toiminut suinkaan yksin, vaan olen tehnyt yhteistyötä alun alkaen Turun yliopiston professori Katri Karasman sekä Espoon kaupungin yläkoulun oppilaiden ja muutamien kollegoitteni kanssa saatuani ja saadessani järjestää toiminnallisen kieliopin koulutuksia jo reilun kolmen vuoden ajan. Turun yliopisto on julkaissut Karasman, silloisen Sarmavuoren, tutkimuksen toiminnallisen kieliopin vaikutuksista oppilaiden asenteisiin vuonna 2011. Tuloksena oli, että kaikki oppilaat, joiden opetukseen oli liitetty toiminnallista oppimista, pitivät menetelmiä hyödyllisempinä kuin perinteistä luento-oppikirja- työkirja –perustaista opetusta.  

Muita yhteistyökumppaneitani, jotka järjestävät toiminnallisen kieliopin koulutuksia ovat ensinnäkin Zodiak –Uuden tanssin keskus, jonka tanssijoita sain muutamia kertoja kouluttaa kieliopin opettamiseen liikkuen. Nyt TALK-hankkeen ja rahoituksen myötä Zodiak on käynyt viemässä kymmeniin Helsingin ja Turun seudun kouluihin kielenoppimisen iloa liikkuen.

Olen ollut yhteistyössä Erilaisten oppijoiden liiton kanssa ja Hero järjestää koulutuksia aiheesta. Liikkuva koulu ja siihen linkittyvät liikunnan aluejärjestöt järjestävät koulutuksia aiheesta. Tiedän, että esimerkiksi Valo-niminen liikunnan alan yritys kehittelee toiminnallisia menetelmiä kielenoppimiseen. Itse olen saanut olla kouluttamassa Liikkuvan koulun kutsumana kolme kertaa ja Tampereella ensi keskiviikkona 18.3. Viime keväänä Seinäjoen koulutuksessa kuvattiin työpajastani YouTube-video Alistuskonjuntiopilkkukarate ja muita toiminnallisia menetelmiä.

Olen toiminut yhteistyössä Kulttuurikeskus Kassandran kanssa, jossa tiedän pidettävän toiminnallisen kielenoppimisen työpajoja maahanmuuttajille, etenkin naisille. Olen pitänyt koulutuksia Suomen kielten opettajain liiton eli Sukolin kutsumana vieraiden kielten ja suomi toisena kielenä opettajille. Yritys nimeltä MeaLingua keskittyy lasten ja nuorten kielenoppimisen kehittämiseen esim. leikin avulla, siis toiminnallisesti.

Olen ollut yhteistyössä Äidinkielen opettajain liiton kanssa ja Helsingin seudun äidinkielen opettajien kanssa saadessani järjestää koulutuksia. Äidinkielen opettajain liiton vuosikirja 2015 on harmittavasti pari kuukautta myöhässä, joten en voinut liittää sitä tähän lähteeksi. Siellä on aihetta avaava kirjoitukseni Draama + kielioppi = toiminnallista kielioppia? Olen kirjoittanut aiheesta mm. Virkkeeseen 1/2011 Facebookin Toiminnallisen kieliopin ryhmän lisäksi, jonka tiedostoista löytyy lähteitä ja muitakin kirjoittajia kuin minä. Esimerkiksi äidinkielen opettajaksi opiskeleva Sanni Surkka on tehnyt hyvän toiminnallisen kielenoppimisen harjoituskokonaisuuden.

Olen ollut yhteistyössä myös Otavan opiston kanssa järjestäessäni toiminnallista (kielen oppimiseen liittyvää) koulutusta ja siitä on myös olemassa – tosin valitettavan heikkotasoinen, vaikka hyväsisältöinen –video, joka löytyy netistä. Muitakin yhteistyökumppaneita varmasti on, mutten juuri nyt saa kaikkia päähäni. Toiminnallisesta CV:stäni kotisivuiltani yhteistyötahoja löytynee myös lisää.

Tänä keväänä, 7.5., saan mennä myös Rauman opettajainkoulutuslaitokseen vetämään parin tunnin työpajan varhaiskasvattajille. Aiheenani on kielen rikastaminen ja sanavaraston kasvattaminen draaman ja leikin avulla. Kuulun myös Kieliverkostoon, jossa on äidinkielen didaktikkoja, tutkijoita ja professoreita.

Olen ollut ulkomailla Tanskan Kööpenhaminan ja Saksan Hildesheimin yliopistoissa IAMTE:n eli äidinkielen ainedidaktiikan konferensseissa puhumassa aiheesta sekä vetänyt Viron Tallinnan ja Tarton lukioissa ja peruskouluissa muutamia näytetunteja kiitos Zodiak- Uuden tanssin keskuksen ja Suomen Viron -instituutin. Ensi elokuussa olen pääesiintyjä Viron suomen kielen opettajien seminaarissa. Aina, kaikissa paikoissa olen kohdannut aiheesta innostuneita opettajia – ja oppilaita.

Miksi kirjoitan tätä nyt? Kuuntelin tänään internetissä suorana toista ja tällä kertaa viimeistä Sitran Ideakuulutuksen kehittämistuokiota kymmenelle eniten peukutetulle idealle. Itse pistin ideani niin viime tingassa mukaan kuulutukseen, ettei peukutuksia ehtinyt kertyä. Kuitenkin kaikki 130 ideakuulutuksen ideaa käydään Sitrassa vielä läpi. Mitä jos saisin tukijoukkoja oikeasti tähän? Pilottikouluja?

Lisäksi haluan sanoa, että ideassani on kyse ilmiöpohjaisesta, oppiaineiden rajat ylittävästä toiminnasta. Haluaisin kuulua esimerkiksi sellaiseen työryhmään, jossa olisi äidinkielen opettajia, vieraiden kielten opettajia, erityis- ja suomi toisena kielenä opettajia, eri asteiden opettajia varhaiskasvatuksesta ammatilliseen aikuiskoulutukseen, liikunnan alan ihmisiä, tietotekniikan ja pelialan ihmisiä, visualisoijia, joiden kanssa suunnittelisimme toiminnallisia kielenoppimisen kokonaisuuksia eri asteille.

Esimerkiksi 18.3. Liikkuvan koulun Tampereen seminaarissa Likesin tutkija Jouni Kallio esittelee työpajassaan kehittämäänsä X-breikkiä tuntityöskentelyn toiminnallistamiseen. Yhtenä esimerkkinä on Alistuskonjunktiopilkkukarateni ja sen kuvatut liikkeet pelimäisesti, mutta hyvin yksinkertaisesti. On piirretty tikku-ukko ja sen viereen on kirjoitettu alistuskonjunktio. Oppilas matkii tikku-ukon liikkeitä ja näkee myös sanat visuaalisesti. Esimerkiksi jotain tämänkaltaista ja vielä kehitellympää yhteistyötä haluaisin olla tekemässä. Myös oppituntien videointeja?

Sitran web-seminaariin päässeiden ideoiden joukossa oli ainakin kaksi matematiikan opetukseen kehiteltyä ideaa, ei yhtään kielenopetukseen liittyvää ideaa.

Leena, Sinäkin pidit Kalevassa tänään 13.3.2015 ilmestyneestä lehtijutusta, joka kertoo, mitä koulutukseen eniten kaivataan lisää kysyttäessä asiaa oppilailta ja vanhemmilta: vuorovaikutus- ja tunnetaitojen opettamista, ongelmanratkaisua, oppimaan oppimista, yrittämistä, vieraita kieliä. Toiminnallisen kieliopin menetelmät ovat lähtöisin juuri näistä ajatuksista, suorastaan syntyneet näistä ajatuksista: kuinka kielen oppimiseen voidaan yhdistää myös näiden taitojen opiskelemista.
(Ks. http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/viisi-taitoa-joita-kouluissa-pitaisi-opettaa-paremmin-katso-lista/691871/)


Yhteistyössä on voimaa, sirpaleisuudessa ei.