Miksi toiminnallistan opetustani? Vastauksia kandintyön haastatteluun 17.4.2017

Sijamuotoloruhyppely ennen omaa koreografiaa ja/tai tarinaa

1. Minkälaisia toiminnallisia menetelmiä sovellat opetuksessasi? Miksi?

Olen jakanut toiminnalliset menetelmät äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa seuraavasti: 1) pelit ja leikit, 2) kinesteettiset, 3) draamalliset, 4) tarinalliset ja visuaaliset menetelmät sekä 5) toiminnallinen arviointi. Menetelmät sekoittuvat keskenään.

Olen kehitellyt vanhojen pelien ja leikkien sekä draamaharjoitteiden pohjalle kielen oppimiseen liittyviä pelejä ja leikkejä sekä ilmaisu- ja vuorovaikutusharjoituksia, sillä se on tuntunut luontevalta ja innostavalta, myös oppilaat ovat yleensä ”erilaisesta” opetuksesta tykänneet.

Olen halunnut myös kehittää opetuksen visualisointia yhdessä oppilaiden kanssa, eikä se tarkoita pelkästään käsitekarttojen visualisoimista ja symbolipiirustelua, vaan esimerkiksi kielen käsitteitä on piirusteltu hahmoiksi ja luotu tyyppejä, karttoja, maita ja muistikortteja…(ks. blogikirjoitukseni Ninan jutinoista Visuaalisuus opetuksessa I ja II).

Kuva: Saunalahden koulun 6b-luokan pienryhmä piirusteli Nomini-kaupunginosan ja tarinoi esimerkiksi pormestarista, joka on päättänyt kaupungin värit perustellen ne. Opettajana Pasi Kotilainen ja minä samanaikaisopettajana äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla.

Tarinallisuus on uusi vanha juttu: kaiken voi tarinallistaa ja kaikkien näiden menetelmien käytön pohjana on oppilaiden osallisuuden sekä autonomisuuden kokemuksen vahvistaminen. Oppija saa usein myös itse päättää, millaisen toiminnallisen loppu- tai kertaustyön hän kieliaiheesta tekee. Toisaalta yhteistoiminnallisten ja yhdessä tehtävien toiminnallisten harjoitusten myötä ilmapiiri paranee, rentoutuu, ”yhteisöllistyy”, mitä pidän suurena arvona: ryhmän tunneilmapiirillä on tutkimusten mukaan suurin vaikutus siihen, miten ryhmässä opitaan.

Liikkeellä on myös suuri merkitys oppimiseen: liikkuminen rentouttaa, antaa sopivia taukoja eli parantaa oppimista, kun aivot ovat päässeet liikkumisen myötä myös paremmin liikkeelle. Tästäkin on tehty jo paljon tutkimuksia (ks. esim. Liikkuvan koulun sivut). Liike voi tehdä merkityksen näkyväksi ja ymmärrettävämmäksi. Liike voi olla hyvin yksinkertainen: noustaan ylös ja otetaan askel vasemmalle tai oikealle aiheen mukaan tai sitten oppilasryhmä suunnittelee oman koreografiansa aiheeseen. Parasta onkin, kun oppilaat oppivat ja rohkaistuvat käyttämään erilaisia toiminnallisia menetelmiä omassa oppimisessaan ja opettavat niiden kautta muita.

Saunalahden 6a:n poikien sijamuototarina eteni sijamuotolappujen päällä kuin pianonsoitto kertojan "ohjatessa" koskettimia.

Kannattaa katsoa myös Zodiakin videot, joissa kieltä opiskellaan liikkeen ja tanssin keinoin. http://www.zodiak.fi/talk Toimintani on usein myös samansuuntaista.

2. Koetko, että käyttämäsi toiminnalliset menetelmät tukevat kielen opetusta? Millä tavoin?

Ehdottomasti tukevat: 1) ryhmä auttaa toisiaan, 2) keskittyminen paranee ja kun fokusoidaan asiaan, voi motivaatiokin aiheeseen löytyä, jollei se ole vielä löytynyt, 3) liike, tarina ja osallistuminen liittyvät kokemukselliseen, kokonaisvaltaiseen oppimiseen ja sellainen oppiminen  pidentää muistijälkeä ja ehkäisee ns. bulimiaoppimista, 4) toiminnalliset menetelmät opettavat erilaisia tapoja muistaa ja ymmärtää eli oppimisstrategioita ja 5) toiminnalliset menetelmät kokemuksellisuutensa vuoksi liittyvät tunteisiin ja asenteisiin ja jos ryhmässä saadaan tunteet ja asenteet positiivisiksi opittavaa asiaa kohtaan, saadaan flow-energia ja positiivinen kehä pyörimään.

3. Onko toiminnallisten menetelmien käyttämisestä opetuksessa ollut jotain haittaa tai hyötyä? Mitä? 

En näe haittoja. Jokaisen ihmisen kannattaa käydä epävarmuusalueillaan, sillä juuri epävarmuusalueelle asettumisen vuoksi tapahtuu oppimista. Toisaalta mikä oppiminen ei olisi epävarmuusalueelle asettumista, joten toiminnallisten menetelmien avulla oppimisesta voi tulla helpompaa, rennompaa, armollisempaa, ja nämä kommentit ovat oppilailta.

Toiminnallisten menetelmien käyttö sitouttaa ja vastuuttaa opiskelijan tekemään töitä oman oppimisensa eteen. Heittäytyminen toimintaan sekä ryhmätyön tekeminen voi olla joillekin oppilaille hankalaa sekä esiintyminen myös, mutta esiintyä voi vain opettajalle, esim. videolla, jos rohkeutta ei löydy heti oppimisen jakamiseen muille. Tai sitten jos ja kun tehdään harjoituksia kaikki yhtäaikaa, kasvojen menettämisen pelko vähitellen vähenee ja rohkeus kasvaa, kun aletaan ymmärtää, ettei kukaan ehdi tarkkailla toisten toimintaa, koska keskittyminen omaan tekemiseensä vaatii kokonaan yksilön huomion.

Parhaimmillaan aletaan myös ymmärtää, että moka on lahja ja vain erehdysten kautta ihminen oppii. Tätä oppilaat ovat alkaneet sanoittaa enemmän ja enemmän kokemukseni mukaan. Toiminnalliset menetelmät tulisikin nähdä armollisina menetelminä, koska niiden avulla ja kautta saa ”lempeästi erehtyä”: tilanteet menevät nopeasti ohi ja oppimista tapahtuu joskus ja/tai yleensä kuin huomaamatta. Siten myös erehdyksiin aletaan tottua ja nauttia tunteesta, kun oppija huomaa, että ”olisi seuraavalla kerralla tehnyt asian toisin tai osaisinhan mä tämän nyt”. Tai ”en osaisi vieläkään, jollen olisi erehtynyt.”

4. Miten koet oppilaiden suhtautuneen käyttämiisi toiminnallisiin menetelmiin?

Yleensä niistä riemuitaan. Taitavat olla vielä vähän harvinaisia käytössä. Mutta niihin täytyy tottua ja opettajan tulee esittää toiminnallisten harjoitusten tekeminen positiivisessa valossa, vedota vaikka tutkimuksiinkin – opettajan oma innokas asenne menetelmiä kohtaan auttaa. Toisaalta: eihän opettaja ole välttämättä kuin portin avaaja ja oppimisen mahdollistaja. Totta kai on eduksi, jos opettaja osallistuu itsekin harjoituksiin tai ainakin motivoi ne hyvin, muttei opettajan oma osallistuminen ole aina välttämätöntä.

Toiminnallisia menetelmiä ei tarvitse olla käytössä joka tunnilla. Ihanne olisi, että joka tunnilla olisi joku toiminnallinen osuus, esimerkiksi 5-10 min. Käytän toiminnallisuuteen yhden ryhmän kanssa tällä hetkellä noin 30-45min/vk, joten kyllä ne noin yleensä ottaen ovat odotettuja tunteja.

Jotkut ryhmät eivät ole olleet valmiita esim. käytöshäiriöiden vuoksi yhteistoiminnallisuuteen. Valitettavasti toiminnalliset osuudet ovat jääneet tällöin vähäisiksi. Luottamus ryhmän kanssa on harjoiteltava ensin hyväksi, jotta kaikilla, myös opettajalla, on turvallinen olo ohjatessaan esim. leikkiä. Joku ryhmä taas on saattanut olla ns. liian innostunut toiminnallisuuteen, joten silloin on pitänyt painaa jarrua ja harjoitella esimerkiksi ohjeiden ja toisten kuuntelemista, mikä ei ole pahitteeksi sekään. Tosin positiivista tällaisessa ryhmässä on yleensä valmius tehdä omia tuotoksia melko nopeastikin, koska he ovat innokkaita ja rohkeita tekemään, kokeilemaan ja luomaan itse.

5. Millä tavalla toiminnallisten menetelmien käyttäminen opetuksessasi on vaikuttanut oppimismotivaatioon ja ryhmädynamiikkaan tai yleiseen ilmapiiriin luokassa?

Luulen, että suurin syy ryhmän hyvinvointiin, keskinäiseen hyvään ilmapiiriin ja luottamukseen on juuri toiminnallisten menetelmien monipuolinen käyttö ja mielellään erilaisissa ryhmäkokoonpanoissa niin paljon kuin mahdollista. Olen nähnyt myös oppimismotivaation kasvaneen, kun oppilaan autonomisuuden eli itsemääräämisen tunne on kasvanut esim. sen vuoksi, että hän on itse päässyt päättämään, miten hän näyttää osaamistaan eli millaisen toiminnallisen menetelmän avulla. (ks. esim. blogikirjoitukseni Ninan jutinoissa maaliskuulta 2017 http://ninamaunu.blogspot.fi/2017/03/sanaluokkakertaus-toiminnallisesti.html)

Liikkeen käyttäminen on vaatinut joillakin ryhmillä perustelua kovastikin, mutta kyllä he ovat kuunnelleet ja yrittäneet osallistua – tosin joskus tulee hämmennystä, jos erittäin heterogeenisessä ryhmässä on ns. johtajia, jotka vetävät ryhmää eri suuntiin. Johtajilla tarkoitan tässä esiintymishaluisia ja äänekkäitä oppilaita. Eli ryhmä täytyy ensin totuttaa harjoituksiin ja kokemuksen myötä ryhmä tajuaa, mistä on kyse ja että kuinka oppiminen voi olla yhdessä hauskaa ja erilaista. Yleensä vaihtelua tunneille aletaan kaivata, samoin omista kiinnostuksen lähtökohdista tekemistä, valinnan vapautta, vaihtoehtoja…

6. Ovatko käyttämäsi toiminnalliset menetelmät mielestäsi vaikuttaneet oppimistuloksiin? Jos ovat niin, miten? Jos eivät niin, miksi?

Ainakin motivaation kautta eli vaikkei koe olisi mennyt niin hyvin, oppilaalla on ollut tunne, että hän saa näyttää osaamistaan myös muilla tavoin. Mielestäni myös kokeeseen on luettu paremmin sekä siinä menestytty paremmin, kun kieltä on tarkasteltu ja opiskeltu mielekkäillä tavoilla ja sen opiskelua on siis aktiivisesti ”harrastettu”. Piilo-opetussuunnitelmaani kuuluu motivaation herättäminen kielen opiskelua kohtaan niin, että se jatkuu koulun ulkopuolella ja koulun jälkeenkin. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että jokin luova työ kielen harrastuksen parissa saa osuutensa oppijan vapaa-ajasta. Esimerkiksi oppilas innostuu tekemään kieleen liittyvää projektia niin, ettei laske tunteja eli sisäsyntyinen motivaatio on sytytetty.

Katri Karasman ent. Sarmavuoren tutkimus Turun yliopistoon vuodelta 2011 osoittaa, että kyllä toiminnallisilla menetelmillä on ollut positiivinen vaikutus etenkin asenteisiin. Kun asenteet opittavaa ainesta kohtaan ovat hyvät, myös oppimistulokset ovat paremmat. (ks. esim. Katri Karasma (2017), Katariinan kammarissa – myrskyävällä merellä, Prometheus kustannus oy, s.202-212)

Tietysti on joitakin oppilaita, jotka eivät ole olleet halukkaita osallistumaan toiminnallisiin menetelmiin. He ovat saaneet jäädä reunoille katsomaan. Yleensä he ovat niitä, jotka jättäytyvät myös ryhmätöiden ulkopuolelle. Mielestäni heidän kanssaan ei saa luovuttaa, vaan heillekin on joskus tarjottava turvallinen mahdollisuus johonkin toiminnallisuuteen yhdessä ryhmän kanssa, mutta pakottamaan en rupea. Mielestäni myös havainnoimalla ja kuuntelemalla voi oppia. Parhaimmillaan toiminnasta vetäytyneet näkevät, että muilla on hauskaa, ja ehkä voivat joskus yllättää opettajan omalla toiminnallaan, kuten on käynytkin.

7. Millä muulla tavalla opetat kielioppia? Miten yhdistelet opetuksessasi eri kieliopin opettamisen menetelmiä?

Opetan kielioppia myös ns. urakkatyönä: oppilas saa etukäteen tietää oppikirjan tärkeimmät tehtävät ja tehdä niitä omaan tahtiin opettajan kierrellessä pienryhmäpöytiä ja auttaessa tarvittaessa. Tämä tapa on myös toiminut hyvin ja tähtää siihen, että pienryhmät voivat auttaa toisiaan ja että opettaja huomaa avuntarvitsijat sekä nopeasti edistyneet, jotta eriyttäminen helpottuu.

Toisaalta toiminnalliset menetelmät yhdistävät ryhmää kokemuksellisuutensa ja kehollisuutensa kautta: oppimisessa ei voi erottaa mieltä ja kehoa, joten toiminta voi auttaa oppijaa syventämään ymmärrystä aiheesta ja sen (puhekielen ja muista) käyttöyhteyksistä: missä ja miten kieltä käytetään? Mikä on oppijan oma suhde kuhunkin kielen asiaan? Toiminnalliset menetelmät limittyvät keskenään ja pyrin niissä vaihtelevuuteen sekä oppijalähtöisyyteen ns. urakkatyön rinnalla.

8. Mikä on mielestäsi kaikkein tehokkain ja parhaan lopputuloksen tuottava tapa opiskella kielioppia? Miksi?

Oppijan oma tutkimistyö (ja sen visualisoiminen, näkyväksi tekeminen ja mielellään oman tekemisen kautta), mutta siihen vaikuttaa esim. se, miten opettaja ”syöttää” tehtävän. Mielestäni on parasta ruokkia oppijan innostusta, mikä yleensä lähtee vaihtoehtoisista tavoista näyttää osaamisensa. Parasta on myös nähdä oppijan innostuksen kasvaminen tai syttyminen hänelle aluksi vieraaseen tapaan opiskella kieltä, esimerkiksi aiheeseen liittyvän lautapelin/ Kahootin kysymysten kehittäminen, liikkuminen ja tanssikoreografian ja lorujen kehittäminen, draamallisen esityksen keksiminen ja esittäminen, piirustelu esimerkiksi Sanaluokkamaasta tai kaupunginosista.

Oppikirjan ja/tai netin harjoitusten sekä omien muistiinpanojen tekeminen ja toiminnallisten menetelmien yhdistäminen on paras yhdistelmä. Kun oppija toimii ja selittää tai esittää jollakin tavoin ajatuksensa, on löytänyt ajatuksilleen muodon, on oppiminen lähtenyt käyntiin oppijalähtöisesti.

Kuva: Saunalahden koulun 7.luokan oppilaiden pienryhmä halusi tehdä sanaluokkakertauksena Sanaluokkapelin keväällä 2017. Tuloksena visuaalisesti selkeä työ, erittäin haastavia kysymyksiä ja toiminnallisia tehtäviä.