Paikalla
koko 2h koulutuksen ajan kuusi lukion ja kuusi perusasteen opettajaa.
Koulutuksen loppukoonti tarinapurkin sanalappujen ja esineiden avulla
Yksi
lopputehtävistä:
Jatka
lauseita
”Tarinallisuus
opetuksessa on (kuin)…”
”Tarina,
jonka vien täältä mukaani…”
Tarina,
jonka vien täältä mukaani, on pussillinen innostavia ideoita siitä, miten
voisin aktivoida lukioikäisiä ylös pulpetista ja kohti monikanavaista
oppimista. Esimerkiksi ryhmärooleja aion harjoitella opiskelijoiden kanssa,
samoin käsitekuvien avulla voisi hahmottaa käsitteitä eri tavoin: abstrakti –
konkreettinen, ylä- ja alakäsite. Kiitos, Nina
Tarinallisuus
opetuksessa on hyvä keino tuoda esille oppilaiden esiintymistaitoja lempeämpänä
harjoituksena kuin esim. esitelmän pitäminen koko luokalle. Koulumme draamapedagoginen
luokka (Sompio) tekee paljon jo tämän tyylisiä harjoitteita ja myös opettajan
olisi helppo lähteä kokeilemaan asioita heidän kanssaan. // Tarina, jonka vien
mukaani on ryhmäroolien jako.
Tarinallisuus
opetuksessa on kuin ehtymätön lähde, virkistävä vesi, ravitseva manna,
tyynnyttävä tuulen vire, pulppuileva mielikuvituksen leikki… J
// Tarina, jonka vien täältä mukaani on innostava kokemus mukavien ihmisten
parissa.
Tarinallisuus
opetuksessa on kuin entsyymi = antaa tehoa ja vauhtia jo olemassa olevaan
kemialliseen reaktioon, kuin hiiva, joka saa taikinan kohoamaan.
Tarinallisuus
opetuksessa on mielenkiintoinen menetelmä, mutta nyt heti ei tullut vielä
mieleen, miten sitä soveltaisin. Täytyy perehtyä enemmän aiheeseen.
Tarinallisuus
opetuksessa on opiskelijalle mahdollisuus luoda vaihtoehtoisia tulevaisuuksia.
Tarinat ovat meille luontainen tapa järjestää menneisyyttä ja nykyisyyttä,
mutta ohjaajana haluan keskittyä tulevaisuuteen.
Tarinallisuus
opetuksessa on uima-allas, jonka veden lämpötilaan tottuu nopeasti, kun vain
uskaltautuu kastamaan varpaansa. Altaan matalassa päässä on helppo aloittaa,
jottei tarvitse pelätä koko altaan mittaa ja syvyyttä.
Tarinallisuus
opetuksessa on kasvava puu. Tarina, jonka vien täältä mukaani, saa jatkoa.
Tarinallisuus
opetuksessa on mielenkiintoista ja kunnioittaa jokaisen opiskelijan
persoonallisuutta. Tarinallisuus myös kaivaa esille persoonallisuutta ja
vähentää oppimistilanteessa usein toistuvaa ”en opi”, ”en osaa” –kokemusta.//
Tarina, jonka vien täältä mukaani, on se, että mielikuvituksen voimaa ei voi
aliarvioida.
Tarinallisuus
opetuksessa on ainakin minun oppiaineessani elinehto. Oppikirjan tiivis teksti
ei lähde lentoon tai herää henkiin ilman hyviä tarinoita, joita voi toki
keksiä, mutta myös löytää omasta elämästä tai vaikka kirjallisuudesta. Se,
miten kertoo, on yhtä tärkeää kuin stoori.
Tarina,
jonka vien täältä mukaani…Pidin ajatuksesta rasiasta, jossa on hahmoja ja
arkkityyppejä, juonenkäänteitä. Rasiaan voisi laittaa omaan oppiaineeseen tai
tiettyyn aiheeseen liittyviä avainasioita, ja käyttää niitä esim. tehtävän
laatimisessa.
Tarinallisuus
opetuksessa on kuin luovuutta lisäävä työkalu, joka ruokkii aivoja ja valmentaa
monipuoliseen ajatteluun. // Tarina, jonka vien täältä mukanani, on sana- ja
assosiaatioketju. Sitä voi soveltaa monenlaiseen, vaikka kielioppisääntöjen
kertaamiseen. J
Kiitos!
KIITOS
KERAVAN OPETTAJAT! Aivan loistavaa ja jatketaan tarinaa!
t.Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti