- sekä mitä ja miten draamassa opitaan?
Olen myös
vertaismentoriopettaja eli Verme. Olemme ryhmäni kanssa suunnitelleet menevämme
piakoin merenrantakävelylle. Aloin heti mielessäni miettiä, miten voisin
toiminnallistaa ja osallistaa kävelijät muutenkin kuin vain keskustelun ja
kävelyn kautta.
Aloin miettiä
henkilökohtaisten merkitysten näkemistä maisemassa sekä maiseman merkitsemistä
luonnonmerkein, eli ns. tilataideteoksien tekemistä polkumme varteen luontoa
vahingoittamatta. Nämä olivat ensimmäisiä ajatuksiani, kunnes…
tuttavani ja yrittäjä
Vilma Mutka kertoi dialogikävelystään Facebookissa. Tiimiakatemian
kysymyspatteristosta (Motorola-nimellä alun perin kehitetty kysymyspatteristo
projektiarviointiin) löytyvät hienot kysymykset myös meidän ryhmämme käyttöön:
Mikä
meni hyvin?
Mitä
kehitettävää?
Mitä
opin?
Mitä
vien käytäntöön?
Nämä kysymykset sekä
maiseman ihailu varmasti tulevat riittämään, ja saman tien minua alkoi
naurattaa kovasti omat keppien siirtely –ajatukset. Mutta ehkä ne eivät
sittenkään ole hullumpia. Nimittäin kun avasin Hannu Heikkisen teoksen Draamakasvatus
– opetusta, taidetta, tutkimista! (2005) tutkiakseni draamassa oppimista,
silmiini pompahti seuraava teksti sivulta 35:
Halusin siis tutkia, mitä,
miten ja miksi draamassa opitaan osatakseni vastata draaman hyödyllisyyttä
koskeviin kysymyksiin. Ykköskriteeriksi seuraavien viiden lähteen tutkimisen ja
tiivistämisen kautta minulla nouseekin draaman käyttämiseen opetuksessa se,
onko se luontaista ohjaajalle sekä ohjattaville. Ohjaaja saattaa tuntea
ryhmänsä. Itse en tunne Verme-ryhmääni vielä kovin hyvin, mutta koska minulle
on luontaista ja minua kiehtoo draaman, toiminnan, avulla oppiminen, ajattelin
teettää heillä kävelymme jälkeen ”tunteen merkitsemisen” tarkoituksena
voimauttaa osallistujaa.
Tänään harjoittelin itse
”tunteen merkitsemistä”. Halusin kuvaani lehdistä tehdyn sydämen. Kun värkkäsin
omaa tilateostani, huomasin, että sen nimeksi tuli Harmonia. Olen oppinut, että
jokaisella asialla elämässä on kääntöpuolensa. Vihreä sydän keskellä on elämän
symboli.
Kokemuksellisuus,
osallistuminen mahdollistaa kokemuksieni mukaan syväoppimisen, vahvistaa sitä.
Seuraavaksi tiivistelmäni
viidestä eri lähteestä koottuihin ajatuksiin siitä, mitä, miten ja miksi
draamassa opitaan – miksi draamaa kannattaa
käyttää opetuksessa:
I
Dice – Drama improves Lisbon Key Competences in Education
Draamassa
oppiminen
1. itseluottamus ja
positiivinen suhtautumistapa kehittyy
2. ongelmanratkaisukyvyt
ja oma aktiivisuus kehittyy
3. stressin sietokyky
sekä huumorintaju kehittyy
4. empatian kyvyt ja suvaitsevaisuus
kehittyy
5. rohkaisee käyttämään
luovuutta ja johtaa
Jos
draamaa ja teatteria on lukujärjestyksessä, se johtaa
1. työllistymisen
nopeutumiseen
2. kaikkien taitotasojen
kohoamiseen kasvatuksessa ja koulutuksessa
3. aktiivisempiin,
innovatiivisempiin, luovempiin ja kilpailukykyisempiin kansalaisiin
II
Owens & Barber: Draamakompassi – prosessidraaman suunnittelu, käytännön
työskentely, arviointi ja reflektointi
(Draamatyö, 2010)
Draama
opetuksessa, Miksi käyttää draamaa opetusmenetelmänä
(10-11, 2010):
Draamaa kannattaa käyttää
opetuksessa, koska
1. annetaan mahdollisuus ”ottaa
leikki vakavasti” ja mahdollisuus oppia siinä
2. jos se motivoi
oppijoita toimimaan
3. se voi edistää
”laadullista oppimista” eli se tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää erilaisia
oppimistyylejä, toimintoja ja ryhmätyön muotoja
4. draamaprosessi voi
voimaannuttaa: oppijakeskeisyys toteutuu sosiaalisen ja kollektiivisen
taidemuodon kautta; draaman käyttäminen on demokraatista ja kriittistä
toimintaa, joka pyrkii kehittämään yksilöllistä ajattelua (mitä tieto on, kuka
sitä tuottaa ja kuka siitä hyötyy; oma ajattelu suhteessa ryhmään ja erilaisiin
mielipiteisiin)
III
Sinivuori, P. & T.: Esiripusta arvoihin – toiminnallinen
draamakasvatuskirja
(2007)
Suomessa
draamakasvatuksen oppimiskäsityksiä ja –prosesseja ovat viime aikoina
tutkimuksissaan erityisesti pohtineet mm. Sava (1993), Heikkinen (2002, 2004 ja
2005), Sinivuori (2000 ja 2002), Ostern (2000, 2001, 2003), Rusanen (2002),
Toivanen (2002), Astikainen (2003) ja Laakso (2004). (2010, 15)
Suunnittelu-
ja oppimisalueiden arviointimalli (Sinivuori, 2002 (väitöskirja)):
oppiminen draamassa
1.
Taitotieto omasta työskentelystä (oppiminen draamassa)
- oppija havaitsee itse
oppimisensa ja uudet oppimistarpeet omasta työskentelystä
2.
Käsite- ja mielikuvatieto teatterista ja draamasta
(oppiminen draamasta)
- oppija pääsee
rakentamaan omaa esteettistä merkitysjärjestelmää (taustalla erityisesti aisti-
ja elämyskokemukset)
- oppija hahmottaa
itsensä oman oppimisensa omistajaksi prosessin kussakin työvaiheessa suhteessa
kokonaisuuteen ja työryhmään; oppii sijoittamaan oman draamallisen ja taiteellisen
työskentelynsä laajempiin teatteri- ja kulttuurikehyksiin
3.
Elämys- ja vuorovaikutustieto (oppiminen draaman
avulla)
- oppija tutustuu
arvoihinsa; draamassa perusarvoja tutkimalla pyritään ymmärtämään sosiaalisia
yhteyksiä, lähimmäisyyttä ja maailmaa sellaisena kuin se on ja sellaisena kuin
sen pitäisi olla
- oppija tutustuu oppimismotiiveihinsa,
joita ovat esimerkiksi onnistumiskokemukset ja myötäelämisen tarve, halu oppia
uutta, mielikuvituksen ja ilmaisutaitojen kehittäminen, viihtyminen ja
terapeuttiset vaikutukset
(Sinivuori, P. & T.
2010, 15-17)
IV
Sinivuori, P. & T.: Esiripusta aplodeihin – opas
harrastajateatteriohjaajille ja ilmaisukasvattajille
(Atena 2.p. 2001, 13)
Teatteri-ilmaisun
tavoitteet kertovat oppimisalueista, joita ovat
-
itsenäinen työskentely ja ryhmätyöprosessi
-
itseilmaisu ja viestintä
-
mielikuvituksen ja mielikuvien käyttö
-
eläytymiskyky ja toiminnan
syys-seuraussuhteiden havaitseminen
-
toisen kunnioittaminen, kuunteleminen,
keskittyminen
-
yhteistyökyvyt, vuorovaikutustaidot,
rohkeus ilmaista itseään
-
kuvittelukyky
-
ympäristön tutkiminen aisti- ja
tunnekokemusten sekä intuition avulla
-
kyky toimia erilaisissa tilanteissa
-
oppia havaitsemaan ja tulkitsemaan ihmisen
kokonaisviestintää
-
kehittää kykyä ymmärtää teatterin
taiteellista luomisprosessia ja vastaanottaa teatteritaidetta
Teoksessa lähdetään siitä
ajatuksesta liikkeelle, että ihminen on tietoinen omasta oppimisestaan ja on
näin ollen itse oman oppimisensa paras asiantuntija. (2001, 21)
V
Heikkinen, H.: Draamakasvatus – opetusta, taidetta, tutkimista!
(Minerva, 2005)
Miten
draamassa opitaan? Lähtökohtana Heikkisellä on näkemys
siitä, että draama on oppimista, taidetta ja tutkimista (2005, 33):
1. Oppiminen on merkitysten tarkastelua ja luomista yhdessä.
2. Taide on muodon antamista ja muodon tutkimista.
3. Tutkiminen on ”toimimalla ajattelua” ja teorian tekemistä
näkyväksi.
Draaman
oppimiskäsitys pohjautuu kokemukselliseen oppimiseen ja
pragmatismiin: keskustelu, tutkiminen, rakentaminen, leikki ja näytteleminen
sekä taiteellinen ilmaisu ovat luontevia tapoja tarkastella opittavaa ainesta.
(2005, 37)
Yhdessä
pohtien huomaa, että on muitakin käsityksiä asioista kuin
omat ja saa laajennettua omaa ajatusmaailmaansa. (2005, 38) (vrt. Ostern 2003,
taiteellinen oppiminen draamassa)
Oppiminen
on asioiden yhdistelyä, oivaltamista ja kokeilemalla
oppimista. Tekemisessä täytyy olla ajatus, tavoite ja yhteys johonkin
kokonaisuuteen. Asiat jäävät paremmin mieleen, kun osallistuu tekemällä – tosin
sitten tarvitaan analyysiä. (2005, 38)
Erkki
Laakso (2004): oppimispotentiaalin kuusi taitoa ja tietoa (Heikkinen
2005, 38-39)
1. ammatillinen oppiminen
(kyky tehdä ja ohjata draamaa)
2. oppiminen muodosta
(genret/ työtavat)
3. oppiminen sisällöstä
(teemoja koskeva oppiminen)
4. henkilökohtainen
oppiminen (itsereflektio)
5. sosiaalinen oppiminen
(luottamus, ryhmädynamiikka)
6. taiteesta oppiminen
(sisällön ja muodon suhde)
Hamilton
(1992), Neelands (2000) ja Kempe (1997):
Draamakasvatuksessa
opitaan
1. itsestä
2. sisällöstä
3. draamasta
Draamassa
opitaan mm. (Heikkinen 2005, 40):
1. käsiteltävien
sisältöalueiden teemoja ja faktoja ja niiden tarkastelua
2. toisten empaattista
ymmärtämistä
3. erilaisten näkemysten
saamista teemasta ja niiden käsittelystä
4. integrointia toisiin
oppiaineisiin ja kokemuksien kautta testailemaan ideoita erilaisissa
konteksteissa
5. samalla opitaan myös
”ei-draamallisia” työtapoja: esiintymistaitoja, aputaitoja, kuten ohjaamista,
valaisua, lavastusta, kontekstiin sopivaa kielitaitoa, omia kriteerejä ja
valintakykyä, kykyä rakentaa toimintaa ja valita ryhmälle sopiva konteksti,
kykyä tunnistaa erilaisia draaman työtapoja ja muotoja ja kykyä reagoida niihin
Oppimista
tapahtuu, kun sitoudutaan sisältöön (aihe) ja sen tutkimiseen.
Palauteen
saamisen ja antamisen valmiudet ovat keskeisiä. (2005,
43)
Kulttuurisen
jakamisen tilaan liittyvää oppimispotentiaalia selitetään
termin esteettinen kahdentuminen avulla,
jolloin tiedostetaan, että
1. roolihenkilö tiedostaa
olevansa roolissa
2. fiktioon osallistujat
ymmärtävät, että esityksellä on oma aikansa (realistinen) ja aika näytelmän
sisällä (milloin esitys tapahtuu, mihin aikaan se sijoittuu)
3. miten tila rakennetaan
ja sovitaan (esimerkiksi pulpetti on kivi) (2005, 43-48)
Opettajan olisi ohjattava
oppilaat luovaan prosessiin henkilökohtaisen panoksen kautta (2005, 49).
Janinka
Greenwood (1999, 2001): draamakasvatuksen eri genreissä
toimiminen, mukaan lukien prosessidraama, näytelmän kirjoittaminen ja
esittäminen, saavat oppilaat aktiivisiksi oman kulttuurinsa tutkijoiksi ja
tulkeiksi. (2005, 49)
Draamaa tarvitaan
kasvatuksessa, koska ihmisille on luonteenomaista ja tärkeää päästä kertomaan
omia tarinoita ja kuunnella toisten tarinoita. (2005, 49)
Draamakasvatus avaa
mahdollisuuden löytää itseään ja kasvaa oman elämänsä subjektiksi. Koska draama
voi antaa lapselle ja nuorelle äänen, vapauttaa häntä toimimaan, näin tapahtuu
voimaantumista lisääntyneen itsetuntemuksen ja itsevarmuuden myötä. (2005, 50)
Olisiko siis aika ottaa
draaman leikillinen vakavuus ja vakava leikillisyys kouluissamme tosissaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti