Hei kaikki draamassa oppimisesta ja draamakasvatuksesta kiinnostuneet!
Tässäpä luvalla Jonna Brandtin draamakasvatuksen aineopintojen työ (Jyväskylän avoin yliopisto, kevät 2016), jonka keskeinen sisältö perustuu arkiajatteluuni, miten olen kokenut draamaopettajuuden ja sen hyödyllisyyden sekä vastaanoton perusopetuksessa. Tutkimus on fenomenografinen eli siis arkiajattelua tutkiva. Sain siis osallistua tutkimukseen siten, että minua haastateltiin ja draamaan liittyviä blogikirjoituksiani tutkittiin.
Nina Maunu
Tässäpä luvalla Jonna Brandtin draamakasvatuksen aineopintojen työ (Jyväskylän avoin yliopisto, kevät 2016), jonka keskeinen sisältö perustuu arkiajatteluuni, miten olen kokenut draamaopettajuuden ja sen hyödyllisyyden sekä vastaanoton perusopetuksessa. Tutkimus on fenomenografinen eli siis arkiajattelua tutkiva. Sain siis osallistua tutkimukseen siten, että minua haastateltiin ja draamaan liittyviä blogikirjoituksiani tutkittiin.
Nina Maunu
DRAAMA OPETUKSESSA
Kokemuksia draaman
käytöstä perusopetuksessa
Jonna Brandt
Draamakasvatuksen aineopinnot
Opinnäytetyö
Kevätlukukausi 2016
Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Draamakasvatuksen aineopinnot
Opinnäytetyö
Kevätlukukausi 2016
Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
SISÄLTÖ
Draama on yksinkertaisesti elämää, kirjoittaa Hannu
Heikkinen (2005, 7). Draamasta voidaan oppia, sen avulla ja sen kautta voidaan
analysoida opittua. Samalla opitaan sekä muodosta että sisällöstä, itsestä ja
ryhmästä. Draaman avulla voidaan tutkia todellisen elämän asioita ja
tapahtumia. Draamakasvatus on puolestaan tärkeää, koska se on yksi mahdollisuus
kertoa omia tarinoita. (Heikkinen 2010, 24.) Sen tärkeydestä huolimatta
draamakasvatuksella ei ole ollut omaa paikkaa perusopetuksen
opetussuunnitelmassa ja tästä johtuen draamakasvatusta ei ole aiemmin määritelty
kenenkään vastuulle. Käytännössä vastuu opetuksesta on ollut asiasta
kiinnostuneilla opettajilla. (Heikkinen 2001, 76.) Uudessa perusopetuksen
opetussuunnitelmassa, joka otetaan käyttöön syksyllä 2016, draama on merkitty
useamman oppiaineen yhteyteen yhtenä opetusmenetelmistä. (POPS 2014) Tämän
muutoksen myötä voisi ajatella, että draaman käyttö opetuksessa tulee
lisääntymään.
Oma kiinnostukseni draamakasvatusta kohtaan on kasvanut
ajan myötä ja pikkuhiljaa. Draamakasvatuksen perusopinnot suoritin noin 15 vuotta
sitten. Tällöin kiinnostukseni aihetta kohtaan heräsi ja halusin saada tietää
siitä lisää, mitä draamakasvatus on ja kuinka voisin hyödyntää sitä työssäni.
Tuolloin toimin alle kouluikäisten lasten parissa. Vaikka jollain tapaa
hyödynsin draamaa jo tuolloin työssäni, en mielestäni osannut käyttää sitä
tarkoituksenmukaisesti. Aineopintojen aikana näkemykseni draamakasvatuksesta on
laajentunut. Aineopintojen rinnalla opiskelin myös luokanopettajaksi. Nyt
odotankin malttamattomana, milloin saan itselleni oman luokan, jonka kanssa
pääsen toteuttamaan erilaisia draamaprojekteja.
Tämän tutkielman myötä haluan vielä syventyä draaman
merkitykseen opetuksessa. Opinnäytetyössä keskittynen draamakasvatuksen
määritelmän esittämiseen, draamakasvatuksen merkityksellisyyden esiin tuomiseen
ja siihen, millaista draama on opetuksessa. Näiden ohessa tuon myös esille,
mitä draamakasvatus vaatii opettajalta ja millainen on draaman merkitys
oppilaille.
Opinnäytetyön aihe on ajankohtainen, sillä kuten jo
aiemmin mainitsin, uusi valtakunnallinen perusopetuksen opetussuunnitelma
otetaan käyttöön syksyllä 2016. Draamakasvatus ei edelleenkään saa itsenäistä
paikkaa omana oppiaineenaan uudesta opetussuunnitelmasta, mutta draama kyllä
mainitaan yhtenä työmenetelmänä useamman oppiaineen sisällä. (POPS 2014)
Opinnäytetyön tutkimusaineistona käytän kirjoitelmaa sekä
blogikirjoitusta, joissa draamaa opetuksessaan käyttävä opettaja kertoo omista
käsityksistään, kokemuksistaan ja havainnoistaan draaman käyttöön liittyen.
Olen toteuttanut tutkimuksen fenomenografisena tutkimuksena.
Avaan tutkimuksen teoreettista pohjaa luvuissa kaksi-viisi.
Luvussa kaksi avaan draamakasvatuksen keskeisiä käsitteitä ja luvussa kolme
puolestaan käsittelen draaman merkitystä opetuksessa. Luvussa neljä käyn läpi opettajan
roolia draamatyöskentelyssä. Viidennessä luvussa kirjoitan draaman
merkityksestä oppilaille.
Kuudennessa luvussa esittelen tutkimuskysymykset. Lisäksi
käyn läpi tutkimuksen toteutusta ja kerron tutkimusmenetelmästä. Seitsemäs luku
sisältää tutkimusaineiston analyysin sekä tutkimuksen tulokset. Olen rakentanut
tulosluvun saamani kirjoitelman ja blogiaineiston, tulkintani sekä teorian
vuoropuheluksi. Pohdintaluvussa nostan uudelleen tarkasteluun tutkimukseni
keskeiset tulokset ja teen yhteenvedon opettajan kokemuksista ja käsityksistä draaman
käytöstä opetuksessa.
Draamakasvatuksessa
lähtökohtana on kahdessa eri maailmassa, todellisessa ja draaman maailmoissa,
liikkuminen. Siinä luodaan mahdollisuuksien tiloja, joissa voi oppia, kokeilla,
tutkia ja ihmetellä. Draamakasvatuksessa
muoto on leikittelevä, vaikkakin tarkoitus on todellista. Draamakasvatuksen
leikillisyys luo mahdollisuuden sellaiseen vakavuuteen, joka pelkästään
keskustelemalla voi tuntua vaikealta. (Heikkinen 2010, 156–157.) Margit Uusitalo (2016, 133) puhuu
leikillisyydestä, draamakasvatuksesta sekä draamatyöskentelystä seuraavaan
tapaan: draamakasvatus ja draamatyöskentely voivat parhaimmillaan opettaa
esteettisen kahdentumisen kautta katsomaan maailmaa ja täällä eläviä aivan
toisin silmin. Uusitalo avaa määritelmää; vaikka emme voi kokea maailmaa ja sen
tapahtumia juuri samalla tavoin kuin joku toinen, voimme kuitenkin peilata,
tulkita sekä ilmaista hänen todellisuuttaan ja oppia täten ymmärtämään häntä ja
hänen maailmaansa. Myös Tapio Toivanen ja Anu Pyykkö (2012, 2290) kirjoittavat,
että esteettinen kahdentuminen antaa mahdollisuuden kokeiluun olla joku toinen
henkilö.
Hannu Heikkinen
(2010, 13) kirjoittaa, että draamakasvatus on Suomessa vielä uudehko käsite. Hänen
mukaansa aiemmin draamakasvatuksesta on käytetty termiä ilmaisukasvatus tai
draamapedagogiikka. Uusitalo (2016, 120) puolestaan kirjoittaa, että
draamakasvatus on yliopistollinen aine ja draamaopettajia on kyllä koulutettu
jo pidemmän aikaa, mutta heidän osaamistaan ei välttämättä ole osattu
riittävästi hyödyntää. Uusitalo mainitsee kuitenkin, että uuden
valtakunnallisen opetussuunnitelman myötä draamatoimintaa ollaan tuomassa
koulujen oppimisprosesseihin.
Heikkisen (2010, 13)
mukaan draamakasvatus siirtää kulttuurista pääomaa sukupolvelta toiselle.
Draamakasvatus rohkaisee oppilaita muun muassa kyseenalaistamaan kulttuuria ja
rakentamaan omaa minuuttaan. Draamakasvatus on kokonaisvaltaista kasvatusta,
jossa ajatellaan olevan ikään kuin kaksi puolta: toisaalla draama nähdään
taidemuotona, toisaalla puolestaan oppimismetodina. (Heikkinen 2010, 14.) Draamakasvatuksessa
korostuu aktiivinen oppiminen, joka haastaa oppilaat tekemään maailmastaan
merkityksellisen. Draama on todellisten ja kuviteltujen tapahtumien esittämistä
erilaisten roolien sekä tilanteiden avulla. (Heikkinen 2002, 111.) Draamakasvatuksen
alueella liikutaan tilasta toiseen ja jokainen tila tuo oman erilaisen
näkökulmansa siihen. Näitä ovat henkinen, fyysinen, emotionaalinen ja älyllinen
tila. Pääosin kuitenkin draamakasvatuksessa etsitään ja tavoitellaan erilaisia
merkityksiä ja näkökulmia. (Heikkinen 2001, 83., Ks. myös Heikkinen 2002, 129.)
Draamakasvatuksen
yhteydessä puhutaan myös erilaisista genreistä. Heikkinen (2005, 73) jakaa
genret kolmeen päägenreen: osallistavaan draamaan, esittävään draamaan ja
soveltavaan draamaan. Hänen mukaansa näiden genrejen sisällä on tulkinnasta
riippuen vaihteleva määrä alagenrejä. Osallistavan draaman genrejä ovat muun
muassa draamaleikki, tarinankerronta ja prosessidraama. Esittävässä draamassa
puolestaan tehdään jotain toisten eli yleisön katsottavaksi. Soveltavaan
draamaan luetellaan kuuluvaksi foorumiteatteri sekä työpajateatteri.
Draamakasvatuksen
erottaa muusta kasvatuksesta roolien käyttö ja draaman muodot, sekä tapa kertoa
ja tutkia tarinoita ihmisenä elämisestä. Draamakasvatuksen voidaan ajatella
olevan elämänikäinen prosessi, joka tapahtuu useissa eri konteksteissa ja
kohtaamisissa erilaisten ihmisten kanssa (Heikkinen 2010, 24–30).
Draamakasvatuksen
tavoitteena on kehittää oppilaiden älyllisiä, sosiaalisia, fyysisiä,
emotionaalisia ja moraalisia alueita (Heikkinen 2010, 119). Seija Liukko (1994,
74) puolestaan on määritellyt, että draama kasvatusmenetelmänä edustaa kasvatuksen
kognitiivisen, affektiivisen ja psykomotorisen alueen liittoa. Draamakasvatus
on myös mitä suurimmissa määrin yhteistoiminnallista oppimista. Se on
tavoitteellista, vastuullista ja kurinalaista yhdessä työskentelyä.
Draamakasvatus nähdään myös sosiaalisena toimintana. (Heikkinen 2010, 126–127.)
Draamakasvatuksen
oppimisen luonne syntyy vakavan ja avoimen leikillisyyden asenteesta (Heikkinen
2010, 146). Liukon (1994, 66) mukaan leikki on taiteen alkumuoto ja siemen. Hän
kirjoittaa, että jo pienet lapset harjoittavat aistejaan, kehittävät
tunne-elämäänsä ja kykyään toimia ryhmän jäsenenä erilaisten roolileikkien
avulla. Myös koulussa draaman avulla voidaan konkreettisesti pohtia erilaisia
inhimillisiä tilanteita ja ratkaista mahdollisia ongelmatilanteita.
Draamakasvatuksen
luonteeseen kuuluu se, että todellisuuden ja draamallisen fiktion välisessä
luomisprosessissa opettaja ja oppilaat tekevät erilaisten sopimusten ja
kokeilujen kautta dramaturgisen työn, jonka vaikuttavuus ilmenee monikerroksisessa
merkityksessä kaikille prosessiin osallistujille. (Heikkinen 2010, 153.)
Käyttämällä erilaisia draaman tekniikoita ja fiktiivisiä rooleja, oppilailla on
mahdollisuus kokea kuvitteellisia tilanteita todeksi (Toivanen & Pyykkö
2012, 2290).
Heikkinen (2002, 117)
kirjoittaa, että draamakasvatus luo kouluun omia oppimisympäristöjä. Draamassa
luodaan ja tutkitaan merkityksiä. Se on asioiden tutkimista, yhdistelyä ja
oivaltamista. Draamakasvatus voidaan määritellä tarinoiden kertomiseksi monin
eri tavoin kuten sanallisesti, kehollisesti, visuaalisesti ja spatiaalisesti. Draama
tarjoaa aktiivisen ja luovan ulottuvuuden oppimiseen (Toivanen & Pyykkö
2012, 2290).
Draamassa on lupa
kokeilla omia rajoja ja lupa tehdä virheitä. Virheiden tekemisellä tarkoitetaan
sitä, että draamassa on mahdollista tehdä asioita toisin kuin oli vaikka alun
perin suunnitellut. Draaman maailmoissa toimiessa etukäteen ei voi aina tietää,
mitä tulee tapahtumaan. Draama voi tehdä oppimisen inhimillisemmäksi
tarjoamalla oppilaille todellista elämää muistuttavia oppimistilanteita, joissa
arvostetaan aktiivista osallistumista turvallisessa ja kannustavassa
ympäristössä. Samalla se mahdollistaa, erilaisten roolien ja tilanteiden
kautta, ymmärtää ja vaikuttaa omaa maailmaansa. Draamassa on tärkeä saada
erilaisia mahdollisuuksia kokeilla uusia näkökulmia. Tällä tavoin roolimaailman
kokemuksia voi puolestaan peilata omaan sosiaaliseen todellisuuteen. (Heikkinen
2010, 116–117.)
Draama osana koulun
toimintakulttuuria auttaa oppilaita löytämään oman paikkansa ja aseman toisten
joukossa. Yhdessä tekeminen ja toisten asemaan asettuminen opettaa myötätuntoa
ja taitoa kohdata muita ihmisiä. (Uusitalo 2016, 143–144.) Sen lisäksi, että
draama on oppimisen metodi, niin se on myös ajattelutapa kokonaisvaltaisissa
tavoitteissaan; oman ilmaisun kehittämisessä, ryhmätyötaitojen lisäämisessä ja
itsetunnon kasvattamisessa. Draama on taideaine. Se on myös monitasoinen ja
kokonaisvaltainen eheyttävä opetusmenetelmä. Draamalla on suuret mahdollisuudet
toimia eheyttäjänä, sillä se on käyttökelpoinen minkä tahansa asian
opettamisessa ja koska se pyrkii nimenomaan kokonaisvaltaisuuteen. Draamalla on
näin ollen laajat pedagogiset, psykologiset, sosiaaliset ja esteettiset
ulottuvuudet. (Viranko 1997, 111.)
Viivi Viranko (1997,
114) kirjoittaa, että draama on kokonaisvaltaista, oppilaskeskeistä ja
kokemuksellista tekemällä oppimista. Se pyrkii vuorovaikutteiseen,
yhteistoiminnalliseen ja positiiviseen oppimisympäristöön, jossa voi
turvallisen kokemuksen lisäksi reflektoida kriittisestikin. Virangon mukaan
draama tavoittaa erityyliset oppijat. Hän lisää vielä, että draaman
oppimisprosessi kattaa kaikki oppimisalueet, kuten fyysisen, kognitiivisen,
affektiivisen, esteettisen ja sosiaalisen.
Draamakasvatuksen
opettaja on kasvattaja, joka ohjaa oppilaansa taiteelliseen oppimiseen.
Draamaopettajalta vaaditaan sitä, että hän hallitsee draamakasvatuksen
tietorakenteet ja että hän osaa suunnitella erilaisia draaman maailmoja eli
oppimisympäristöjä. (Heikkinen 2005, 178.) Draaman maailmojen luomisessa ja
siellä toimimisessa sekä toiminnan tarkastelussa draamaopettajalla on siis suuri
merkitys. Opettajan on kyettävä kriittiseen reflektointiin, hänen täytyy tulla
toimeen levottomuuden, epävarmuuden ja ennustamattomuuden kanssa. Näistä
seikoista huolimatta, opettajan on kyettävä toteuttamaan luovaa ja dialogista
opetusta. (Heikkinen 2010, 155–156.) Draamatyöskentely vaatii pedagogista
pätevyyttä ja suunnittelua. Hyvää oppimista ei synny, jos oppimisen päämäärä on
hukassa. Draamaa voidaan käyttää monitasoisena opetusmenetelmänä monissa
oppiaineissa, kunhan opettaja selvittää ensin itselleen, miksi hän käyttää
draamaa opetusmenetelmänä juuri jossain tietyssä oppimistilanteessa.
Tavoitteiden lisäksi opettajan tulee huomioida oppilaiden tarpeet. Hyvä
opettaja neuvottelee yhdessä oppilaiden kanssa, kuuntelee heidän tarpeitansa ja
perustelee heille menetelmävalintansa. (Viranko 1997, 120–121.)
Draamaopettajan
tehtävänä on luoda ilmapiiri, jossa osallistujat voivat tuntea olonsa
turvalliseksi sekä vapaaksi kokeilemaan, luomaan, etsimään, epäonnistumaan ja
pohtimaan tehtyä sekä koettua. Turvallinen ryhmä mahdollistaa oppilaan oman ilmaisun
kokeilemisen ja kehittämisen sekä itseluottamuksen ja itsetuntemuksen
myönteisen kehittämisen. (Heikkinen 2010, 119; Toivanen 2007, 10; Viranko 1997,
127.) Lisäksi Heikkinen (2010, 119) painottaa, että opettajan tehtävä on
tarjota luokalle tai draamaryhmälle rajat ja avata maailma, jossa lähdetään
liikkumaan ja työskentelemään. Jotta tässä onnistuttaisiin, opettajan tulee
esitellä ja sopia oppilaiden kanssa säännöistä, joiden rajoissa toimitaan.
Sopimus rajaa sen, mikä on sallittua ja mikä ei. Luokan tai ryhmän kanssa
tehdään yhteinen draamasopimus, jonka säännöt toimivat oppimisen ja toiminnan
välineinä.
Draamasopimuksen turvin otetaan käyttöön erilaiset työtavat ja
–muodot, joilla kuvitteellisessa eli fiktiivisessä todellisuudessa toimitaan.
(Heikkinen 2010, 165; Toivanen 2007, 17.) Draamasopimus voi olla joko
lyhytaikainen tai pitkäaikainen sopimus, riippuen lähinnä yhteisen
työskentelyajan pituudesta. Draamasopimuksessa sitoudutaan yhteiseen
toimintaan. (Heikkinen 2005, 189; Toivanen 2007, 17.)
Draamatyöskentelyssä
opettajan tulee kyetä roolin rakentamiseen, roolissa pysymiseen ja toimimiseen.
Kun opettaja toimii roolissa, hän konkreettisesti välittää oppilaille omaa
innostustaan, uskallustaan ja myönteistä asennettaan työskentelyä kohtaan.
(Heikkinen 2010, 183; Toivanen 2007, 24.) Heikkisen (2010, 183) mukaan opettajalla
tulee olla vankat pedagogiset taidot. Lisäksi näyttelijän, dramaturgin ja
ohjaajan taitoja tarvitaan. Draamaopettaja on opastaja, kannustaja,
kyseenalaistaja sekä kanssaoppija. Opettajan tulee olla alansa asiantuntija;
hänen tulee hallita draaman ja teatterin keinot, mutta myös pedagogiset ja
oppimisen teoriat. Draamaopettajan on tunnettava teoriaa sekä kasvatuksen,
draamakasvatuksen että teatteritaiteenkin puolelta. Ammattitaitoinen
draamaopettaja osaa soveltaa teoriaa käytäntöön sekä perustella toimintansa
teoreettisen ja käytännöllisen ymmärryksensä avulla. (Heikkinen 2005, 179; Heikkinen
2010, 161.)
Oppiminen on
yksilöllisen konstruointiprosessin tulos, joten opettajan tehtävä on luoda
puitteet ja edesauttaa oppijoiden yksilöllisiä oppimisprosesseja. Täten
opettajan tärkein tehtävä on aktivoida oppilaat. Opettajan tulee tukea
oppilaita näiden omissa pyrkimyksissä, edesauttaa metakognitiivisten taitojen
kehittymisessä sekä suunnitella oppimisympäristö niin sosiaalisesti kuin
fyysisestikin oppilaiden aktiivisuutta tukevaksi. (Heikkinen 2005, 180; Heikkinen
2010, 164.) Draamaopettajan tehtävä on myös auttaa oppilaita paljastamaan
ajatuksiaan, valmistella heitä toimintaan, helpottaa ideoiden synnyttämisessä
ja itse toiminnassa. Draamaopettajan tulee olla avoin kaikille oppilaiden
ehdotuksille, ehdotuksista pitää pystyä keskustelemaan, niitä voidaan kuitenkin
kyseenalaistaa ja niistä voidaan valita sellaiset, joita pystytään draamasopimuksen
puitteissa kokeilemaan. Mikäli vastaan tulee haasteellinen ja ongelmallinen
tilanne, jossa esimerkiksi tultaisiin loukkaamaan jonkun intimiteettiä,
opettajan tulee asettaa rajat toiminnalle. Tällöin hänen kasvatuksellinen
vastuunsa on välttämätön. (Heikkinen 2010, 167–168.) Tapio Toivanen (2007, 25)
tuo lisäksi esille, että opettajan tulee olla valmis ottamaan riskejä,
keskeyttämään toiminta tai vaikkapa tarvittaessa vaihtamaan työtapaa. Toivanen
kirjoittaa myös epäonnistumisesta; kaikilla, myös opettajilla, on lupa
epäonnistua. Draamassa se ei ole niin vakavaa ja omille epäonnistumisille
opetellaan nauramaan.
Draamaopettajan
asenne ja innostus heittäytyä myös itse rooliin ja draaman maailmojen luomiseen
on tärkeä. Omalla esimerkillä on vaikutusta myös oppilaiden kiinnostukseen
aiheesta. Omalla innostuksellaan opettaja luo ryhmään positiivista
työskentelyilmapiiriä. Tärkeintä opettajalle on olla vuorovaikutuksessa
oppilaiden kanssa ja rakentaa hyvä sekä toimiva suhde. (Heikkinen 2010,
183–184; Toivanen 2007, 24; Ks. myös Heikkinen 2005, 182.)
Draama sallii
sellaiset tunteet, ajatukset ja ilmaisut, jotka eivät ole arkipäivässä
mahdollisia. Draama antaa mahdollisuuden turvallisesti kokeilla ja kokea
kiellettyjäkin ajatuksia ja tunteita. Draama antaa muodon näille saaduille
kokemuksille. Kun näistä saaduista kokemuksista keskustellaan ja niitä
tutkitaan yhdessä, opitaan kulttuurista, yhteiskunnasta sekä omasta itsestäkin.
(Heikkinen 2010, 24.)
Heikkisen (2010, 24)
mukaan draamakasvatus on oppilaille tärkeää, koska se on yksi mahdollisuus
kertoa omia tarinoita. Draaman avulla ja sen kautta voidaan tutkia yhdessä
oppilaiden kanssa todellisen elämän asioita. Opitaan itsestämme ja opitaan
ryhmästä. Saadaan kokemuksia ja reflektoidaan niitä. Kun ei ole niin sanottua
ulkoista yleisöä, draama antaa oppilaille mahdollisuuden ”leikkiä”
turvallisesti sekä jakaa asioita. Käsittelyn kohteena voi olla esimerkiksi
menneisyyden tai tulevaisuuden tapahtumat, sellaiset kokemukset, jotka
aiheuttavat oppilaille jännitystä tai häiritsevät muutoin heidän elämäänsä.
(Toivanen & Pyykkö 2012, 2290.) Kun takana on yhteinen kokemus, toisten
kuuntelemisestakin voi oppia, toisten mielipiteitä voi liittää itselle
heränneisiin ajatuksiin. Oppilas tutkii ja pohtii omia tietojaan ja
kokemuksiaan saavuttaakseen uuden ymmärtämisen tason. Kokemusten läpikäynti ja
arviointi voi myös auttaa löytämään ja luomaan uusia näkökulmia sekä
toimintatapoja. (Heikkinen 2010, 128.)
Kuten aiemmin kävi
ilmi, draama antaa kokemusperäisen elämyksen mahdollisuuden. Erilaisten roolisuoritusten
kautta oppilaat voivat kokea tunnetiloja, ymmärtää roolihahmon asenteita,
asemaa, tunteita ja motiiveja. Draamatyöskentelyssä roolit voivat olla ristiriistaisia
suhteessa oppilaan omaan minään tai suhteessa toisiin oppilaisiin. (Heikkinen
2010, 121; Ks. myös Suihko 1995, 144–145.) Rooli ja roolissa työskentely ovat
draaman keskeisiä elementtejä. Kristiina Suihko (1995, 142–143) painottaa, että
draama perustuu leikkiin. Siinä draamaan osallistuja saa kokeilla erilaisia
rooleja turvallisessa ympäristössä. Tällä tavoin osallistuja voi laajentaa omaa
kokemustaan elämän eri alueilta ja kehittää samalla monia sosiaalisia
taitojaan.
Draamakasvatus
vaatii aktiivisia osallistujia. Draaman maailmoissa mahdollisuuksien luominen
ja tarkastelu liittyvät olennaisesti osallistumiseen ja yhdessä oppimiseen.
Draama antaa oppilaille kokemusperäisen elämyksen mahdollisuuden. Kuten jo
aiemmin mainittiin, draamassa roolin kautta oppilas voi kokea erilaisia
tunnetiloja ja ymmärtää roolihahmon asenteita, asemaa, tunteita, motiiveja ja
draaman estetiikkaa. Roolien kautta oppilaat voivat turvallisesti käsitellä
asioita, jotka ovat haastavia ja roolien avulla oppilaat voivat opiskella
tunteita, joiden näyttäminen henkilökohtaisesti voi olla vaikeaa. (Heikkinen
2010, 144–146.) Suihko (1995, 144) kuitenkin muistuttaa, että
draamatyöskentelyssä oppilas ei ole aina jossakin roolissa vaan hän voi välillä
toimia myös omana itsenään. Oppilaiden
tulisi kuitenkin olla tietoisia siitä, milloin ollaan ja toimitaan roolissa ja
milloin taas ei.
Viranko (1997,
114–115) kirjoittaa, että draama vaatii henkilökohtaista sitoutumista. Täytyy
myös uskaltaa heittäytyä ja kohdata erilaisia tunteita, joita erilaisissa
draamaprosesseissa voi tulla vastaan, kuten epävarmuutta, iloa, kiintymystä,
pettymyksiä ja onnistumisen riemua. Silti kukaan ei joudu paljastamaan tai
nolaamaan itseään vaan käsiteltävänä on yhteisesti sovitut aiheet, joita
tutkitaan draaman keinoin ja yhdessä hyväksytyin säännöin. Heikkinen (2010,
151–152) kuitenkin painottaa, että oppiminen on todennäköisesti
henkilökohtaisesti merkityksellisempää ja vaikuttavampaa, kun oppimisessa on
mukana tunteita.
Tässä tutkielmassa
haluan syventyä draaman merkitykseen opetuksessa ja siihen, mitä draama
merkitsee oppilaille. Teoriaosuudessa määrittelin draamakasvatusta, toin esille
draamakasvatuksen merkityksellisyyden sekä sen, millainen rooli opettajalla on
draamatyöskentelyssä ja millainen merkitys draamalla on oppilaille.
Draaman käyttö
opetuksessa kiinnostaa minua henkilökohtaisesti ja tämän tutkielman myötä
ajattelen saavani lisää vahvistusta draaman käytölle opetuksessa. Tutkimusaineisto
on saatu kirjoitelmasta sekä blogikirjoituksesta, joissa draamaa opetuksessaan
käyttävä opettaja kertoo omista kokemuksistaan ja havainnoistaan. Tutkimukseen
osallistunut opettaja on äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori sekä ilmaisutaidon
opettaja, jolla on taustalla pitkä opettajakokemus. Hän opettaa äidinkieltä ja draamakasvatusta
muun muassa yläkouluikäisille oppilaille. Opetustyön lisäksi opettaja on
kirjoittanut aiheeseen liittyviä artikkeleja. Tämän tutkimuksen tutkimusmenetelmänä
on fenomenografia.
Tutkimuskysymykseni ovat:
1.
Mitä
draamassa opitaan?
2.
Millainen
merkitys opettajalla on draamatyöskentelyssä?
3.
Mitä
draama merkitsee oppilaille?
Fenomenografisessa
tutkimuksessa pyritään saamaan selville ihmisten käsityksiä asioista (Marton
2005, 335; Metsämuuronen 2000, 22; Nummenmaa & Nummenmaa 1998, 65). Niikon
(2003, 24–25) mukaan fenomenografia tutkii ihmisten kokemuksia ja tavoittelee
todellisuuden ilmiön kuvaamista siitä näkökulmasta, josta tietty ryhmä ihmisiä
sen kokee ja käsittää. Ahonen (1994, 113–122) puolestaan määrittelee
fenomenografian laadulliseksi tutkimukseksi, joka tutkii ajattelussa ilmeneviä
maailmaa koskevia käsityksiä. Fenomenografinen tutkimus lähtee olettamuksesta,
että ihminen on tietoinen olento, joka aktiivisesti luo käsityksiä ja ilmaisee
niitä kielellisesti (Ahonen 1995, 121–122).
Fenomenografisen
tutkimuksen kohteena on arkiajattelu. Lähestymistapa pyrkii tarkastelemaan
ilmiötä niin sanotusta toisen asteen näkökulmasta; eli miltä maailma näyttää
eri ihmisten perspektiivistä. Tavoitteena on kuvata, kuinka tutkimukseen
osallistuneet ymmärtävät ilmiöitä tai käsitteitä, kuten tässä tutkimuksessa
draaman käyttöä opetuksessa. Arkikielessä sana käsitys merkitsee usein samaa
kuin mielipide. Fenomenografiassa käsitteen merkitys kuitenkin poikkeaa
arkikielen merkityksestä. Käsityksille on luonteenomaista se, että ne ovat
käsityksiä ympäröivän maailman osista. Käsitys on yksilön suhde tiettyyn osaan
ympäröivää maailmaa ja yksilö luo sen itse omalla aktiivisella toiminnallaan.
Käsitys muodostaa ikään kuin sillan yksilön ja ympäröivän maailman välille.
Käsitykset ovat konteksti- ja sisältösidonnaisia ja täten ajateltuna koko ajan
uudelleen muotoutuvia. (Marton 2005, 335–336; Nummenmaa & Nummenmaa 2002,
68–69.)
Tutkimukseni tarkoituksena
on selvittää, mitä draamassa opitaan, millainen merkitys opettajalla on
draamatyöskentelyssä ja mitä draama merkitsee oppilaille. Tutkimuksen otetta
voidaan luonnehtia fenomenografiseksi. Tutkimusaineistona on kirjoitelma sekä
blogiteksti, jossa draamaa opetuksessa käyttävä opettaja kertoo omia
ajatuksiaan, kokemuksiaan ja käsityksiään tutkittavasta aiheesta. Olen
perehtynyt draamakasvatuksen teoreettiseen viitekehykseen ja avannut
haastattelusta nousseita käsityksiä teorian avulla.
Tutkimukseni aineisto
koostuu erään äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin sekä ilmaisutaidon
opettajan kirjoitelmasta sekä hänen blogikirjoituksestaan. Tutkimukseeni
osallistunut opettaja pitää netissä omaa blogia, jonne hän on kirjoittanut
kokemuksiaan ja havaintojaan draaman käytöstä opetuksessa. Blogin kautta olin
yhteydessä kyseiseen opettajaan. Sähköpostitse puolestaan sovimme niin
sanotusta kirjallisesta haastattelusta. Lähetin opettajalle avoimia,
tutkimukseni aiheeseen liittyviä, kysymyksiä. (Liite) Vastaukset sain
puolestaan kirjoitelman muodossa.
Analysoinnin
ensimmäisessä vaiheessa luin kirjoitelman sekä tutkimusaihettani koskevan
blogikirjoituksen kokonaisuudessaan läpi. Toisella lukukerralla tein havaintoja
kirjoitelman sekä blogitekstin sisällöistä ja poimin niistä keskeisiä
käsityksiä. Kolmannella lukukerralla etsin ja merkitsin aineistosta ne kohdat,
joista löysin vastauksia asettamiini tutkimuskysymyksiin. Näistä löydöksistä
muodostui kolme kategoriaa: 1) mitä draamassa opitaan, 2) opettajan merkitys
draamatyöskentelyssä ja 3) draaman merkitys oppilaille.
Tuomen &
Sarajärven (2002, 102–103) mukaan aineistolähtöisessä analyysissä puhutaan
ryhmittelystä ja kategorioiden luomisesta. Aineistosta tunnistetaan ne asiat,
joista tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita ja nostetaan esille merkittäviä
ilmaisuja. Samaa tarkoittavat ilmaisut puolestaan yhdistetään samaan
kategoriaan.
Tutkimukseen
osallistunut opettaja kirjoitti, että draaman avulla opitaan asioita itsestä ja
toisista sekä ympäröivästä yhteiskunnasta. Heikkinen (2010, 24) jakaa tämän
saman ajatuksen; draaman avulla ja sen kautta voidaan tutkia yhdessä oppilaiden
kanssa todellisen elämän asioita. Opitaan itsestämme ja opitaan ryhmästä. Saadaan
kokemuksia ja reflektoidaan niitä. Näen, että draamatyöskentelyssä nimenomaan
reflektoinnilla on suuri rooli, sillä sen avulla voidaan avata koettuja
kokemuksia ja saada lisäymmärrystä koetulle. Uskon myös, että reflektoinnin
kautta voidaan saada myös moninaisia näkökulmia käsiteltäviin asioihin. Myös
tutkimuksessa mukana ollut opettaja toi esille, että draama opettaa
moninäkökulmaisuutta ja sitä kautta myös empatiaa sekä muita tunnetaitoja,
tunteiden käsittelyä ja ongelmanratkaisua. Draaman avulla voidaan päästä
vaikeisiin asioihin helpommin kiinni.
Tutkimuksen opettaja
painottaa, että draama on kokemuksellista oppimista. Hän lisää vielä, että
draama voi tarjota elämyksiä, joita voi olla vaikea sanoin selittää. Tämän
ilmiön hän liittää ihmisen kokemuksellisuuteen. Opettaja kirjoitti näin: ”Kun ihminen itse tekee asioita, hän käy
ajattelunsa kautta tekemistään läpi erilaisin ja itselleen tarkoituksenmukaisin
tietoisuusastein.” (Opettajan kirjoitelma & blogi.) Myös Viranko (1997,
114) kirjoittaa, että draama on kokonaisvaltaista, oppilaskeskeistä ja
kokemuksellista tekemällä oppimista. Tähän ajatukseen voin myös itse yhtyä.
Draama on kokemuksellista ja kokonaisvaltaista. Parhaimmillaan, kun
draamatyöskentelyyn heittäytyy mukaan, ihmisen koko olemus, niin henkinen kuin
fyysinenkin, on mukana prosessissa. ”Draama
voi tarjota kokemuksen, jonka ihminen muistaa aina, koska draama on
kokonaisvaltaista oppimista, jossa parhaimmillaan on sydän ja mieli mukana.
Toisin sanoen ihminen ymmärtää roolissaan, mitä tekee, samoin hänen fyysinen
olemuksensa ilmentää tuota sydämen ja älyn yhteisymmärrystä.” (Opettajan
kirjoitelma & blogi.)
Tutkimukseen
osallistunut opettaja toi esille, että draaman avulla opitaan
vuorovaikutustaitoja. Uusitalon (2016, 143–144) mukaan nimenomaan yhdessä
tekeminen ja toisten asemaan asettuminen opettaa oppilaille myötätuntoa ja
samalla oppilaat saavat kokemuksia toisten ihmisten kohtaamisesta. Draama
auttaa oppilaita löytämään oman paikkansa ja aseman toisten joukossa. Virangon
(1997, 114) mukaan puolestaan draama pyrkii vuorovaikutteisen ja
yhteistoiminnallisen oppimisympäristön luomiseen, jossa on mahdollista
turvallisesti kokeilla ja reflektoida erilaisia asioita.
Tutkimuksessa kävi
ilmi, että draaman avulla opitaan improvisoinnin taitoja. Kirjoittajan mukaan
tällöin opitaan pois liiallisesta ajattelusta, liiallisesta ennakoinnista ja
pyritään heittäytymään tilanteeseen, jotta uusien näkökulmien synty
mahdollistettaisiin. Myös Viranko (1997, 114–115) kirjoittaa, heittäytymisestä
ja erilaisten tunteiden kohtaamisesta, joita erilaisissa draamaprosesseissa voi
tulla vastaan. Itse ajattelen, että oppiminen on varmasti syvällisempää ja
merkityksellisempää, kun oppilas uskaltaa heittäytyä tunteiden vietäväksi.
Jotta tämä puolestaan olisi ylipäätään mahdollista, oppilaan täytyy tuntea olonsa
turvalliseksi. Tutkimuksen opettaja puhuu roolisuojasta. Hänen mukaansa
roolisuoja mahdollistaa erilaisten näkökulmien laajentamisen.
”Draamaharjoituksissa pyritään tarjoamaan
mahdollisuuksia vaihtaa rooleja, kokeilla erilaisia rooleja ja siten lisätä
ymmärrystä paitsi itsestä niin ympäröivästä yhteiskunnasta ja siksi sanotaan,
että draamaan osallistujat oppivat arvostamaan itseään ja toisiaan enemmän
lisääntyneen itsetunnon ja itsetuntemuksen vuoksi.” (Opettajan kirjoitelma
& blogi.) Tutkimuksen opettajan tavoin ajattelen, että roolisuoja ja
etäännyttäminen ovat hyvin olennaisia ja tärkeitä asioita draamatyöskentelyssä.
Ilman niitä osallistujien voi olla vaikeaa heittäytyä ja eläytyä työskentelyyn.
Myös työskentelyn onnistuminen voi olla vaakalaudalla, mikäli etäännyttäminen
omasta arkielämästä ei ole riittävää.
Opettajan
kirjoitelmasta kävi ilmi, että draamassa opiskellaan demokratiaa, asioista
yhdessä sopimista. Opettaja kirjoitti,
että hän antaa usein oppilailleen aiheen, josta oppilaiden tulee keskenään
neuvotella ja sopia, millaisen esityksen he aiheesta tekevät. Draamakasvatuksen
voidaan siis ajatella antavan oppilaille valmiuksia kohdata erilaisia ihmisiä
ja erilaisia mielipiteitä. Samalla voidaan myös harjoitella, kuinka kohdata
vastoinkäymisiä, joita varmasti jokaisen elämän varrella jossain vaiheessa
tulee. Heikkinen (2010, 24–30) kirjoittaa puolestaan draamasta eräänlaisena
elämänikäisenä prosessina, jossa ollaan useissa eri konteksteissa ja
kohtaamisissa erilaisten ihmisten kanssa. Täten draamaa voisi siis pitää
mielestäni tietynlaisena elämän ja elämässä kohdattujen asioiden sopeuttajana.
Tutkimuksen opettaja
kirjoitti, että ”draaman käyttö
opetuksessa tekee oppimisen näkyväksi. Draaman avulla oppimista, oppimiseen
liittyvää kertomusta, päästään työstämään, koska oppiminen konkretisoituu.
Ajattelu tulee näkyväksi.” (Opettajan kirjoitelma & blogi.) Oppimisen
konkretisoituminen on oppilaiden oppimisen kannalta merkityksellistä.
Mielestäni se, että oppilaat ymmärtävät ja havaitsevat oppineensa jotain uutta,
auttaa heitä eteenpäin asettamaan jälleen uusia oppimisen tavoitteita.
Tutkimukseen
osallistunut opettaja kirjoitti, että opettajan tulee kuunnella, innostaa ja
inspiroida ryhmää, luoda hyvää ilmapiiriä ja luottamusta ryhmään omalla
olemuksellaan ja opetuksellaan. Kun ryhmä ryhtyy toimimaan itsenäisesti,
opettajan tehtävä on tukea heitä ”reunalta”. Monet draamakasvatuksen
asiantuntijat, kuten Toivanen (2007, 10) mainitsee, että draamaopettajan
tehtävänä on luoda ilmapiiri, jossa osallistujat voivat tuntea olonsa
turvalliseksi sekä vapaaksi kokeilemaan, luomaan, etsimään, epäonnistumaan ja
pohtimaan tehtyä sekä koettua. Mielestäni edellä mainitut asiat kuuluvat ihan
kaikkien opettajien tehtäviin, jotta oppilaissa voidaan herättää luottamus ja
jotta oppilaat uskaltavat lähteä kokeilemaan uusia asioita ja kertomaan
ajatuksiaan sekä mielipiteitään kulloinkin käsiteltävistä asioista. Tosin
draamassa, jossa tekemiseen heittäydytään kokonaisvaltaisesti ja jolloin
ihminen voi olla haavoittuvimmillaan, luottamus ja turvallisuus ovat
ensiarvoisen tärkeitä asioita.
Tutkimuksen opettaja
pitää draamassa yhtenä tärkeänä asiana leikkimällä oppimista. ”Aikuinenkin voi leikkiä.” (Opettajan
kirjoitelma & blogi.) Tähän parhaimman mallin voi mielestäni antaa itse
opettaja. Esimerkiksi mallintamalla oppilaille roolissa työskentelyä, opettaja
voi antaa esimerkin siitä, kuinka voi leikkiä vakavasti. Kirjoitelmassaan
opettaja toi muun muassa esille, että esteettisen kahdentumisen tila ja se,
että ottaa leikin vakavasti, lisää oppilaiden luovuutta ja
moninäkökulmaisuutta, ajattelua, sopeutumiskykyä ja empatiantaitoja.
Tutkimukseen
osallistuneen opettajan mukaan opettajan tärkeimpiä tehtäviä on kasvattaa
oppilaissa itsetuntoa ja – luottamusta sekä hyvinvointia, että oppilaat
jaksavat ja haluavat olla myös muiden tukena. Heikkinen (2010, 119) yhtyy tähän
ajatukseen selventämällä, että turvallinen ryhmä mahdollistaa oppilaan oman
ilmaisun kokeilemisen ja kehittämisen sekä itseluottamuksen ja itsetuntemuksen
myönteisen kehittämisen.
Tutkimuksen opettaja
kommentoi: ” Draamanopettajatkin ovat
keskenään erilaisia.” (Opettajan kirjoitelma & blogi.) Hän itse nauttii
siitä, kun ryhmä ryhmäytyy, luottamus on saavutettu ja kaikista prosessiin
liittyvistä asioista pystytään keskustelemaan hyvässä ilmapiirissä. Opettaja
kokee nautintoa myös siitä, kun ryhmän sisäinen luovuus kukkii ryhmien
erilaisissa tuotoksissa ja kun koko ryhmä oppii näistä prosesseista ja
tuotoksista.
Kirjoitelmasta kävi
ilmi, että kouluissa toimitaan erilaisissa kokoonpanoissa, jolloin voidaan
puolestaan puhua yhteisöllisyydestä. Draama opetusmenetelmänä auttaa
yhteisöllisyyden kehittymisessä. Tämä on yksi syy, miksi tutkimuksen opettaja
käyttää draamaa yhtenä opetusmenetelmänä.
Kirjoitelmassaan
tutkimuksen opettaja toi esille, että hänen mielestään draama merkitsee
oppilaille parhaimmillaan vapautta olla oma itsensä. Opettajan mukaan yleensä
oppilaat kokevat draamatunnit hauskoiksi, koska he kokevat vapauden tunteen
tuomasta nautinnosta. Tämän lisäksi oppilaat nauttivat yhdessä tekemisen ilosta
ja riemusta, siitä, että saa tehdä yhdessä ja keksiä ja vaikuttaa. Kirjoitelmasta
kävi ilmi, että oppilaat nauttivat etenkin vapaiden näytelmien ja
improvisaatioiden tekemisestä. Opettaja kirjoitti näin: ”Nykyisin annan usein aiheen, liittyi se sitten vaikkapa
kirjallisuuteen, mediaan tai kielioppiin, ja oppilaat saavat työstää erilaisin
draamamenetelmin aiheesta oman näkemyksen, pienen esityksen. Tällainen työtapa,
jos mikä, sitouttaa oppijan oppimiseen ja työskentelyyn…”. (Opettajan
kirjoitelma & blogi.)
Tutkimuksessa kävi siis ilmi, että yleisesti ottaen oppilaat pitävät draamaa opetuksessa virkistävänä vaihtoehtona kirjakeskeiselle opiskelulle. Tutkimuksen opettajan sanoin: ”Mielestäni he parhaimmillaan nauttivat yhdessä tekemisestä ja joukkoon kuulumisesta niin, että tapahtuu oppimisen flow’ta: ajantaju katoaa eikä oikein huomaakaan välttämättä itse tilanteessa, että on oppimassa jotain tai on jo oppinut jotain.” (Opettajan blogi.)
Yhdessä tekeminen ja toiminnallinen oppiminen on varmasti hyvin mieluinen tapa oppia uusia asioita. Uskoisin, että suurin osa oppilaista kannattaa tällaista oppimisen muotoa perinteisen opiskelun rinnalla. Blogissaan opettaja kuitenkin kirjoittaa tärkeästä huomiosta: ”Tietystikään draamaharjoitukset eivät ehkä sovi kaikille oppijapersoonille, eivätkä draamaharjoitukset miellytä samalla kertaa kaikkia ryhmäläisiä.” (Opettajan blogi.) Tällöin opettajan onkin oltava valppaana ja kuunneltava oppilaitaan sekä tehtävä päätökset, millaiset draamamenetelmät sopivat mihinkin oppimistilanteeseen.
Tutkimuksessa kävi siis ilmi, että yleisesti ottaen oppilaat pitävät draamaa opetuksessa virkistävänä vaihtoehtona kirjakeskeiselle opiskelulle. Tutkimuksen opettajan sanoin: ”Mielestäni he parhaimmillaan nauttivat yhdessä tekemisestä ja joukkoon kuulumisesta niin, että tapahtuu oppimisen flow’ta: ajantaju katoaa eikä oikein huomaakaan välttämättä itse tilanteessa, että on oppimassa jotain tai on jo oppinut jotain.” (Opettajan blogi.)
Yhdessä tekeminen ja toiminnallinen oppiminen on varmasti hyvin mieluinen tapa oppia uusia asioita. Uskoisin, että suurin osa oppilaista kannattaa tällaista oppimisen muotoa perinteisen opiskelun rinnalla. Blogissaan opettaja kuitenkin kirjoittaa tärkeästä huomiosta: ”Tietystikään draamaharjoitukset eivät ehkä sovi kaikille oppijapersoonille, eivätkä draamaharjoitukset miellytä samalla kertaa kaikkia ryhmäläisiä.” (Opettajan blogi.) Tällöin opettajan onkin oltava valppaana ja kuunneltava oppilaitaan sekä tehtävä päätökset, millaiset draamamenetelmät sopivat mihinkin oppimistilanteeseen.
Tutkimuksessa mukana
olleen opettajan mukaan oppilaiden yhdessä tekeminen on kivaa, kun ei tarvitse
pelätä omia ajatuksiaan tai sitä, kuinka toiset oppilaat suhtautuvat. Heikkinen
(2010, 24) kirjoittaakin, että draama sallii sellaiset tunteet, ajatukset ja
ilmaisut, jotka eivät ole arkipäivässä mahdollisia ja draama antaa mahdollisuuden
turvallisesti kokeilla sekä kokea kiellettyjäkin ajatuksia ja tunteita. Mielestäni
tutkimuksen opettaja kirjoitti mainiosti: ”draama
kääntää egon nurin, ego ei olekaan enää niin tärkeä, vaan toinen (näyttelijä)
auttaa toista. Draama on yhdessä asioiden jakamista ja oppimista.” (Opettajan
kirjoitelma & blogi.) Toisin sanoen draaman avulla voidaan lähestyä ja tutkia
yhdessä oppilaiden kanssa todellisen elämän asioita, niitä asioita, jotka ovat
oppilaita lähellä ja jotka heitä kiinnostavat. Ja Heikkisen (2010, 24) sanoin:
opitaan itsestämme ja opitaan ryhmästä.
Tutkimukseen
osallistunut opettaja toi esiin tärkeän seikan: draama on oppilaan tärkeä
vaikuttamiskanava. Draaman avulla oppilas tulee nähdyksi ja kuulluksi.
Draamatyöskentelyssä oppilas pääsee osallistumaan ja tutkimuksen opettajan
mukaan nauttimaan omasta aktiivisuudestaan sekä siitä, että häntä kuunnellaan
ja hän saa kokea olevansa tärkeä. Nämä ovat myös syitä, miksi tutkimuksessa
mukana ollut opettaja käyttää draamaa opetuksessaan.
8 Pohdinta
Tutkimuksen
tavoitteena oli selvittää mitä draamassa opitaan, millainen merkitys
opettajalla on draamatyöskentelyssä ja mitä draama merkitsee oppilaille.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että draaman avulla oppiminen on kokemuksellista ja
hyvin kokonaisvaltaista. Se, että draaman avulla toimiessa ihminen heittäytyy
mukaan niin henkisesti kuin fyysisestikin, tekee draamasta kokonaisvaltaisen
oppimismenetelmän. Draaman etuna voidaan nähdä se, että sen avulla voidaan
turvallisesti kokeilla ja kokea sellaisia asioita, joita arkielämässä voi olla
mahdotonta päästä kokemaan. Draaman avulla oppilailla on mahdollisuus käsitellä
jo menneessä tapahtuneita asioita tai ikään kuin valmentautua tulevaisuuteen
kokeilemalla ja kohtaamalla uusia asioita. Draaman avulla voidaan myös tutkia,
miten erilaiset ratkaisut vaikuttavat tutkittavaan ilmiöön.
Tutkimuksessa kävi
ilmi, että draamatyöskentelyssä opettajalla on hyvin tärkeä merkitys. Jotta
draamatyöskentely mahdollistuu ja onnistuu ja jotta oppilaat voivat saada sen
avulla turvallisia oppimiskokemuksia, opettajan tulee luoda sellainen
ilmapiiri, jossa uskalletaan avautua ja toimia. Luottamus niin opettajaa kuin
itse ryhmääkin kohtaan tulee olla vankka. Luottamuksen ohella opettajan tulee
osata kuunnella ja inspiroida ryhmää. Draamatyöskentelyn aikana opettaja
saattaa joutua tilanteisiin, joissa oppilaat kertovat hänelle arkojakin
asioita. Se, kuinka opettaja näihin asioihin suhtautuu ja kuinka hän osaa olla
oppilaidensa tukena, vaatii mielestäni opettajalta paljon. Kuinka osaat olla
tukena, niin ettet esimerkiksi itse joudu tunteiden vietäväksi? Lisäksi
mielestäni opettajalta vaaditaan tietynlaista tilannetajua sekä
ennakointitaitoja. Opettajan tulee olla koko ajan tietoinen, ikään kuin
tuntosarvet pystyssä, mitä luokassa tai draamaryhmässä tapahtuu ja kuinka
oppilaat reagoivat työstettäviin ja esiin tulleisiin asioihin. Ehkä
huolestuttavinta mielestäni on se, jos toimitaan ja liikutaan sellaisten
aiheiden parissa, joilla on oppilaille erityistä merkitystä. Oppilaat
heittäytyvät mukaan kaikkine tunteineen, he ovat haavoittuvimmillaan ja jos
opettajalla ei olekaan riittävästi taitoja ohjata draamatyöskentelyä ”oikeaan”
suuntaan. Jos draamatyöskentelyä ei pystytäkään päättämään niin, että jokainen
siihen osallistunut pystyy irrottautumaan draaman maailmasta tai roolistaan.
Toki toivon, että jokainen joka draamaa käyttää opetusmenetelmänään pohtii,
millaisia asioita hän on valmis draaman avulla työstämään. Tällä tavoin voidaan
ehkä minimoida niitä tilanteita, jotka saattaisivat johtaa työskentelyssä
edellä mainitunlaiseen umpikujaan. Toisaalta taas, kun draaman avulla tai
kautta toimitaan, kaikki tapahtuva saattaa olla ennakoimattomissa.
Draaman avulla
voidaan kokea ja kokeilla uskomattomiakin asioita, kun vain kaikki puhaltavat
yhteen hiileen. Rohkeus, ilo ja toisaalta ”mokaamisen” sietäminen kuuluvat myös
draamatyöskentelyyn. Näen, että opettaja toimii roolimallina oppilailleen,
kuinka ollaan rohkeita ja kuinka epäonnistuminen eli ”mokaaminen” on sallittua.
Tutkimukseen osallistunut opettaja toi esille, että parhaimmillaan draama
merkitsee oppilaille vapautta olla oma itsensä. Vapauden tunteen lisäksi
oppilaat nauttivat yhdessä työskentelystä. Nämä ovat seikkoja, jotka tekevät
oppimisesta mieluisaa. Pohdinkin, että eikö oppilaiden omat kokemukset ja
tuntemukset pitäisi huomioida paremmin opetusta suunnitellessa. Selvää on se,
kun oppilaat kokevat jonkun asian itselleen mieluisaksi, se saa heidät yrittämään
vielä enemmän. Uskon, että edellä mainitut asiat ovat hyviä perusteluja draaman
käytölle opetuksessa. Ja mitä tulee oppilaiden yhdessä työskentelyyn, uusi,
syksyllä 2016 käyttöön otettava perusopetuksen opetussuunnitelma ohjeistaa
toiminnalliseen oppimiseen, sitähän tämä draamatyöskentely juuri on.
Tutkimuksessa
selvisi, että draaman avulla oppilas tulee nähdyksi ja kuulluksi. Draamatyöskentelyssä
oppilailla on mahdollisuus ilmaista avoimesti omia ajatuksiaan ja
tuntemuksiaan, samalla kunnioittaen muita ryhmässä olevia. Tutkimuksen opettaja
toi esille, että draama opetusmenetelmänä auttaa yhteisöllisyyden
kehittymisessä. Oppilaiden keskustellessa keskenään he joutuvat huomioimaan
toisiaan ja sopimaan yhdessä erilaisista asioista. Yhteisöllisyyden lisäksi
tämä opettaa oppilaille demokratiaa. Näillä taidoilla nähdään varmastikin
olevan merkitystä, kun ollaan kasvattamassa lapsia ja nuoria demokraattisiksi
yhteiskunnan jäseniksi. Draama opettaa siis huomioimaan ja kuuntelemaan muita,
se opettaa toimimaan toisten kanssa, toisia kunnioittaen. Jos nämä taidot
ontuu, toimiminen yhteiskunnassa voi olla, ainakin ajoittain, aika hankalaa.
Täten yhdyn tutkimukseen osallistuneen opettajan ajatukseen siitä, että
draamakasvatuksella on erityinen paikkansa myös oppilaiden yhteisöllisyyden
kehittymisessä.
Tutkimus osoitti,
että draamalla ja draaman käytöllä opetuksessa on useita positiivisia
merkityksiä. Draama tarjoaa oppilaille elämyksellisen ja kokemuksellisen tavan
oppia uusia asioita. Draama opetusmenetelmänä rikastaa ja monipuolistaa
opetusta. Kuten jo johdannossa mainitsin, draamakasvatus ei saanut omaa
paikkaansa uudesta, ensi syksynä käyttöön otettavasta opetussuunnitelmasta, mutta
draama on sisällytetty opetussuunnitelmaan yhtenä opetusmenetelmistä.
Toivottavaa olisi, että yhä useampi opettaja rohkaistuisi draaman käyttöön
opetuksessa. Jotta tuo rohkaistuminen mahdollistuisi laajemminkin, tarvitaan
opettajien täydennyskoulutusta. Jotta puolestaan draaman käyttö opetuksessa
lisääntyisi ja sen merkitys kasvaisi, tarvitaan lisää tutkimustuloksia sen
hyödyllisyydestä opetuksessa. Yhtenä oman tutkimukseni jatkotutkimusaiheena
voisi olla niin sanottu vertaileva tutkimus, jossa tutkittaisiin ja
vertailtaisiin, millaista on oppiminen draaman ja tavallisen kirjaoppimisen
välillä. Tutkimuskohteena voisi olla kaksi oppilasryhmää, jotka käsittelevät
samaa aihetta eri opetusmenetelmin. Millaisia oppimistuloksia saadaan
draamakasvatuksen avulla verrattuna perinteiseen oppimisen tapaan? Tutkimuskenttää
siis riittää ja toivottavaa olisi, että tutkimustyö tällä saralla jatkuisi.
Tutkimusten lisäksi tarvitaan meitä draamakasvatuksen ammattilaisia ja puolestapuhujia,
jotka vievät draaman tarinaa eteenpäin yhä laajemmalle.
Ahonen, S. 1994. Fenomenografinen tutkimus. Teoksessa L. Syrjälä,
S. Ahonen, E. Syrjäläinen & S. Saari (toim.) Laadullisen tutkimuksen
työtapoja. Helsinki: Kirjayhtymä Oy, 113–160.
Ahonen, S. 1995. Fenomenografinen tutkimus. Teoksessa L. Syrjälä,
S. Ahonen, E. Syrjäläinen & S. Saari (toim.) Laadullisen tutkimuksen
työtapoja. Helsinki: Kirjayhtymä Oy, 113–122.
Heikkinen, H. 2001. Pohdintaa draamakasvatuksen perusteista.
Teoksessa P. Korhonen & A-L. Östern (toim.) Katarsis. Draama, teatteri ja
kasvatus. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, 75–105.
Heikkinen, H. 2005. Draamakasvatus – opetusta, taidetta,
tutkimista! Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.
Heikkinen, H. 2010. Vakava leikillisyys. Draamakasvatusta
opettajille. Vantaa: Hansaprint Oy.
Liukko, S. 1994. Draama, elämyksellinen oppiminen ja opetuksen
eheyttäminen – Ehyt kuvitelma sirpaleisesta todellisuudesta. Teoksessa J.
Lehtonen & H. Tanttu-Knapp (toim.) Draama. Nyt. Kirjoituksia
ilmaisukasvatuksen alalta. Jyväskylä: ER-paino, 61–82.
Marton, F. &
Pong, W. Y. 2005. On the unit of description in phenomenographty. Higher
Education Research & Development 24 (4), 335–348.
Maunu, N. 2016. Miksi käytän draamaa opetuksessa? Saatavana
www-muodossa <URL: http://ninamaunu.blogspot.fi/2016_04_01_archive.html>
Luettu 22.5.2016
Metsämuuronen, J. 2000.
Laadullisen tutkimuksen perusteet. Helsinki: Methelp
Niikko, A. 2003. Fenomenografia kasvatustieteellisessä
tutkimuksessa. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Selosteita
85.
Nummenmaa, A. R. & Nummenmaa, T. 1998. Toisen asteen
näkökulma. Teoksessa M-L. Julkunen (toim.) Opetus, oppiminen, vuorovaikutus.
Helsinki: WSOY, 64–75.
Nummenmaa, A. R. & Nummenmaa, T. 2002. Toisen asteen
näkökulma. Teoksessa M-L. Julkunen (toim.) Opetus, oppiminen, vuorovaikutus.
Helsinki: WSOY, 66–76.
Opetushallitus. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014.
Saatavana www-muodossa <URL:http://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf
> Luettu 31.3.2016
Suihko, K. 1995. Pedagoginen draama sosiaalisten roolien
oppimisen välineenä. Teoksessa J. Lehtonen & J. Lintunen (toim.) Draama.
Elämys. Kokemus. Kirjoituksia ilmaisukasvatuksen alalta II. Jyväskylä:
ER-paino, 139–150.
Toivanen, T. 2007. Lentoon! Draama ja teatteri koulussa. Helsinki:
WSOY.
Toivanen, T.
& Pyykkö, A. 2012. The challenge of an empty space. Group factors as a part
of drama education vol. 2. Procedia – Social and Bahavioral Sciences 69 (2012),
2289-2298.
Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2002. Laadullinen tutkimus ja
sisällönanalyysi. Helsinki: Tammi.
Uusitalo, M. 2016. Olen ja ihmettelen. Maailmassa-olemisen
näyttämö draaman merkityksen antajana Martin Heideggerin filosofian valossa.
Jyväskylä: Jyväskylä University Printing House.
Viranko, V. 1997. Draama opetusmenetelmänä. Teoksessa P. Kanerva
& V. Viranko (toim.) Aplodeja etsijöille. Näkökulmia draamaan sekä
taidekasvatuksena että opetusmenetelmänä. Painorauma Oy, 109–146.
LIITE
DRAAMA OPETUKSESSA
KOKEMUKSIA
DRAAMAN KÄYTÖSTÄ PERUSOPETUKSESSA
HAASTATTELUKYSYMYKSET
- Mitä draamassa opitaan?
- Miten draamassa opitaan?
- Miksi draamassa opitaan?
- Oletko saanut oppilailta palautetta draaman käytöstä, millaista palautetta?
- Miten itse koet, millainen merkitys draamalla (opetusmenetelmänä) on oppilaiden oppimiseen?
- Miksi draamaa kannattaisi käyttää opetuksessa?
Kysymyksiin vastaaminen tapahtuu vapaamuotoisesti ja
kirjallisesti.