keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Jonna Brandt: Draama opetuksessa - Kokemuksia draaman käytöstä perusopetuksessa


Hei kaikki draamassa oppimisesta ja draamakasvatuksesta kiinnostuneet!

Tässäpä luvalla Jonna Brandtin draamakasvatuksen aineopintojen työ (Jyväskylän avoin yliopisto, kevät 2016), jonka keskeinen sisältö perustuu arkiajatteluuni, miten olen kokenut draamaopettajuuden ja sen hyödyllisyyden sekä vastaanoton perusopetuksessa. Tutkimus on fenomenografinen eli siis arkiajattelua tutkiva. Sain siis osallistua tutkimukseen siten, että minua haastateltiin ja draamaan liittyviä blogikirjoituksiani tutkittiin.

Nina Maunu


DRAAMA OPETUKSESSA
Kokemuksia draaman käytöstä perusopetuksessa
Jonna Brandt
Draamakasvatuksen aineopinnot
Opinnäytetyö
Kevätlukukausi 2016
Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

SISÄLTÖ
Draama on yksinkertaisesti elämää, kirjoittaa Hannu Heikkinen (2005, 7). Draamasta voidaan oppia, sen avulla ja sen kautta voidaan analysoida opittua. Samalla opitaan sekä muodosta että sisällöstä, itsestä ja ryhmästä. Draaman avulla voidaan tutkia todellisen elämän asioita ja tapahtumia. Draamakasvatus on puolestaan tärkeää, koska se on yksi mahdollisuus kertoa omia tarinoita. (Heikkinen 2010, 24.) Sen tärkeydestä huolimatta draamakasvatuksella ei ole ollut omaa paikkaa perusopetuksen opetussuunnitelmassa ja tästä johtuen draamakasvatusta ei ole aiemmin määritelty kenenkään vastuulle. Käytännössä vastuu opetuksesta on ollut asiasta kiinnostuneilla opettajilla. (Heikkinen 2001, 76.) Uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa, joka otetaan käyttöön syksyllä 2016, draama on merkitty useamman oppiaineen yhteyteen yhtenä opetusmenetelmistä. (POPS 2014) Tämän muutoksen myötä voisi ajatella, että draaman käyttö opetuksessa tulee lisääntymään.
Oma kiinnostukseni draamakasvatusta kohtaan on kasvanut ajan myötä ja pikkuhiljaa. Draamakasvatuksen perusopinnot suoritin noin 15 vuotta sitten. Tällöin kiinnostukseni aihetta kohtaan heräsi ja halusin saada tietää siitä lisää, mitä draamakasvatus on ja kuinka voisin hyödyntää sitä työssäni. Tuolloin toimin alle kouluikäisten lasten parissa. Vaikka jollain tapaa hyödynsin draamaa jo tuolloin työssäni, en mielestäni osannut käyttää sitä tarkoituksenmukaisesti. Aineopintojen aikana näkemykseni draamakasvatuksesta on laajentunut. Aineopintojen rinnalla opiskelin myös luokanopettajaksi. Nyt odotankin malttamattomana, milloin saan itselleni oman luokan, jonka kanssa pääsen toteuttamaan erilaisia draamaprojekteja.

Tämän tutkielman myötä haluan vielä syventyä draaman merkitykseen opetuksessa. Opinnäytetyössä keskittynen draamakasvatuksen määritelmän esittämiseen, draamakasvatuksen merkityksellisyyden esiin tuomiseen ja siihen, millaista draama on opetuksessa. Näiden ohessa tuon myös esille, mitä draamakasvatus vaatii opettajalta ja millainen on draaman merkitys oppilaille.

Opinnäytetyön aihe on ajankohtainen, sillä kuten jo aiemmin mainitsin, uusi valtakunnallinen perusopetuksen opetussuunnitelma otetaan käyttöön syksyllä 2016. Draamakasvatus ei edelleenkään saa itsenäistä paikkaa omana oppiaineenaan uudesta opetussuunnitelmasta, mutta draama kyllä mainitaan yhtenä työmenetelmänä useamman oppiaineen sisällä. (POPS 2014)
Opinnäytetyön tutkimusaineistona käytän kirjoitelmaa sekä blogikirjoitusta, joissa draamaa opetuksessaan käyttävä opettaja kertoo omista käsityksistään, kokemuksistaan ja havainnoistaan draaman käyttöön liittyen. Olen toteuttanut tutkimuksen fenomenografisena tutkimuksena.
Avaan tutkimuksen teoreettista pohjaa luvuissa kaksi-viisi. Luvussa kaksi avaan draamakasvatuksen keskeisiä käsitteitä ja luvussa kolme puolestaan käsittelen draaman merkitystä opetuksessa. Luvussa neljä käyn läpi opettajan roolia draamatyöskentelyssä. Viidennessä luvussa kirjoitan draaman merkityksestä oppilaille.

Kuudennessa luvussa esittelen tutkimuskysymykset. Lisäksi käyn läpi tutkimuksen toteutusta ja kerron tutkimusmenetelmästä. Seitsemäs luku sisältää tutkimusaineiston analyysin sekä tutkimuksen tulokset. Olen rakentanut tulosluvun saamani kirjoitelman ja blogiaineiston, tulkintani sekä teorian vuoropuheluksi. Pohdintaluvussa nostan uudelleen tarkasteluun tutkimukseni keskeiset tulokset ja teen yhteenvedon opettajan kokemuksista ja käsityksistä draaman käytöstä opetuksessa.


Draamakasvatuksessa lähtökohtana on kahdessa eri maailmassa, todellisessa ja draaman maailmoissa, liikkuminen. Siinä luodaan mahdollisuuksien tiloja, joissa voi oppia, kokeilla, tutkia ja ihmetellä.  Draamakasvatuksessa muoto on leikittelevä, vaikkakin tarkoitus on todellista. Draamakasvatuksen leikillisyys luo mahdollisuuden sellaiseen vakavuuteen, joka pelkästään keskustelemalla voi tuntua vaikealta. (Heikkinen 2010, 156–157.)  Margit Uusitalo (2016, 133) puhuu leikillisyydestä, draamakasvatuksesta sekä draamatyöskentelystä seuraavaan tapaan: draamakasvatus ja draamatyöskentely voivat parhaimmillaan opettaa esteettisen kahdentumisen kautta katsomaan maailmaa ja täällä eläviä aivan toisin silmin. Uusitalo avaa määritelmää; vaikka emme voi kokea maailmaa ja sen tapahtumia juuri samalla tavoin kuin joku toinen, voimme kuitenkin peilata, tulkita sekä ilmaista hänen todellisuuttaan ja oppia täten ymmärtämään häntä ja hänen maailmaansa. Myös Tapio Toivanen ja Anu Pyykkö (2012, 2290) kirjoittavat, että esteettinen kahdentuminen antaa mahdollisuuden kokeiluun olla joku toinen henkilö.
Hannu Heikkinen (2010, 13) kirjoittaa, että draamakasvatus on Suomessa vielä uudehko käsite. Hänen mukaansa aiemmin draamakasvatuksesta on käytetty termiä ilmaisukasvatus tai draamapedagogiikka. Uusitalo (2016, 120) puolestaan kirjoittaa, että draamakasvatus on yliopistollinen aine ja draamaopettajia on kyllä koulutettu jo pidemmän aikaa, mutta heidän osaamistaan ei välttämättä ole osattu riittävästi hyödyntää. Uusitalo mainitsee kuitenkin, että uuden valtakunnallisen opetussuunnitelman myötä draamatoimintaa ollaan tuomassa koulujen oppimisprosesseihin.

Heikkisen (2010, 13) mukaan draamakasvatus siirtää kulttuurista pääomaa sukupolvelta toiselle. Draamakasvatus rohkaisee oppilaita muun muassa kyseenalaistamaan kulttuuria ja rakentamaan omaa minuuttaan. Draamakasvatus on kokonaisvaltaista kasvatusta, jossa ajatellaan olevan ikään kuin kaksi puolta: toisaalla draama nähdään taidemuotona, toisaalla puolestaan oppimismetodina. (Heikkinen 2010, 14.) Draamakasvatuksessa korostuu aktiivinen oppiminen, joka haastaa oppilaat tekemään maailmastaan merkityksellisen. Draama on todellisten ja kuviteltujen tapahtumien esittämistä erilaisten roolien sekä tilanteiden avulla. (Heikkinen 2002, 111.) Draamakasvatuksen alueella liikutaan tilasta toiseen ja jokainen tila tuo oman erilaisen näkökulmansa siihen. Näitä ovat henkinen, fyysinen, emotionaalinen ja älyllinen tila. Pääosin kuitenkin draamakasvatuksessa etsitään ja tavoitellaan erilaisia merkityksiä ja näkökulmia. (Heikkinen 2001, 83., Ks. myös Heikkinen 2002, 129.)

Draamakasvatuksen yhteydessä puhutaan myös erilaisista genreistä. Heikkinen (2005, 73) jakaa genret kolmeen päägenreen: osallistavaan draamaan, esittävään draamaan ja soveltavaan draamaan. Hänen mukaansa näiden genrejen sisällä on tulkinnasta riippuen vaihteleva määrä alagenrejä. Osallistavan draaman genrejä ovat muun muassa draamaleikki, tarinankerronta ja prosessidraama. Esittävässä draamassa puolestaan tehdään jotain toisten eli yleisön katsottavaksi. Soveltavaan draamaan luetellaan kuuluvaksi foorumiteatteri sekä työpajateatteri.

Draamakasvatuksen erottaa muusta kasvatuksesta roolien käyttö ja draaman muodot, sekä tapa kertoa ja tutkia tarinoita ihmisenä elämisestä. Draamakasvatuksen voidaan ajatella olevan elämänikäinen prosessi, joka tapahtuu useissa eri konteksteissa ja kohtaamisissa erilaisten ihmisten kanssa (Heikkinen 2010, 24–30).

Draamakasvatuksen tavoitteena on kehittää oppilaiden älyllisiä, sosiaalisia, fyysisiä, emotionaalisia ja moraalisia alueita (Heikkinen 2010, 119). Seija Liukko (1994, 74) puolestaan on määritellyt, että draama kasvatusmenetelmänä edustaa kasvatuksen kognitiivisen, affektiivisen ja psykomotorisen alueen liittoa. Draamakasvatus on myös mitä suurimmissa määrin yhteistoiminnallista oppimista. Se on tavoitteellista, vastuullista ja kurinalaista yhdessä työskentelyä. Draamakasvatus nähdään myös sosiaalisena toimintana. (Heikkinen 2010, 126–127.)

Draamakasvatuksen oppimisen luonne syntyy vakavan ja avoimen leikillisyyden asenteesta (Heikkinen 2010, 146). Liukon (1994, 66) mukaan leikki on taiteen alkumuoto ja siemen. Hän kirjoittaa, että jo pienet lapset harjoittavat aistejaan, kehittävät tunne-elämäänsä ja kykyään toimia ryhmän jäsenenä erilaisten roolileikkien avulla. Myös koulussa draaman avulla voidaan konkreettisesti pohtia erilaisia inhimillisiä tilanteita ja ratkaista mahdollisia ongelmatilanteita.
Draamakasvatuksen luonteeseen kuuluu se, että todellisuuden ja draamallisen fiktion välisessä luomisprosessissa opettaja ja oppilaat tekevät erilaisten sopimusten ja kokeilujen kautta dramaturgisen työn, jonka vaikuttavuus ilmenee monikerroksisessa merkityksessä kaikille prosessiin osallistujille. (Heikkinen 2010, 153.) Käyttämällä erilaisia draaman tekniikoita ja fiktiivisiä rooleja, oppilailla on mahdollisuus kokea kuvitteellisia tilanteita todeksi (Toivanen & Pyykkö 2012, 2290).
Heikkinen (2002, 117) kirjoittaa, että draamakasvatus luo kouluun omia oppimisympäristöjä. Draamassa luodaan ja tutkitaan merkityksiä. Se on asioiden tutkimista, yhdistelyä ja oivaltamista. Draamakasvatus voidaan määritellä tarinoiden kertomiseksi monin eri tavoin kuten sanallisesti, kehollisesti, visuaalisesti ja spatiaalisesti. Draama tarjoaa aktiivisen ja luovan ulottuvuuden oppimiseen (Toivanen & Pyykkö 2012, 2290).



Draamassa on lupa kokeilla omia rajoja ja lupa tehdä virheitä. Virheiden tekemisellä tarkoitetaan sitä, että draamassa on mahdollista tehdä asioita toisin kuin oli vaikka alun perin suunnitellut. Draaman maailmoissa toimiessa etukäteen ei voi aina tietää, mitä tulee tapahtumaan. Draama voi tehdä oppimisen inhimillisemmäksi tarjoamalla oppilaille todellista elämää muistuttavia oppimistilanteita, joissa arvostetaan aktiivista osallistumista turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Samalla se mahdollistaa, erilaisten roolien ja tilanteiden kautta, ymmärtää ja vaikuttaa omaa maailmaansa. Draamassa on tärkeä saada erilaisia mahdollisuuksia kokeilla uusia näkökulmia. Tällä tavoin roolimaailman kokemuksia voi puolestaan peilata omaan sosiaaliseen todellisuuteen. (Heikkinen 2010, 116–117.)

Draama osana koulun toimintakulttuuria auttaa oppilaita löytämään oman paikkansa ja aseman toisten joukossa. Yhdessä tekeminen ja toisten asemaan asettuminen opettaa myötätuntoa ja taitoa kohdata muita ihmisiä. (Uusitalo 2016, 143–144.) Sen lisäksi, että draama on oppimisen metodi, niin se on myös ajattelutapa kokonaisvaltaisissa tavoitteissaan; oman ilmaisun kehittämisessä, ryhmätyötaitojen lisäämisessä ja itsetunnon kasvattamisessa. Draama on taideaine. Se on myös monitasoinen ja kokonaisvaltainen eheyttävä opetusmenetelmä. Draamalla on suuret mahdollisuudet toimia eheyttäjänä, sillä se on käyttökelpoinen minkä tahansa asian opettamisessa ja koska se pyrkii nimenomaan kokonaisvaltaisuuteen. Draamalla on näin ollen laajat pedagogiset, psykologiset, sosiaaliset ja esteettiset ulottuvuudet. (Viranko 1997, 111.)


Viivi Viranko (1997, 114) kirjoittaa, että draama on kokonaisvaltaista, oppilaskeskeistä ja kokemuksellista tekemällä oppimista. Se pyrkii vuorovaikutteiseen, yhteistoiminnalliseen ja positiiviseen oppimisympäristöön, jossa voi turvallisen kokemuksen lisäksi reflektoida kriittisestikin. Virangon mukaan draama tavoittaa erityyliset oppijat. Hän lisää vielä, että draaman oppimisprosessi kattaa kaikki oppimisalueet, kuten fyysisen, kognitiivisen, affektiivisen, esteettisen ja sosiaalisen.


Draamakasvatuksen opettaja on kasvattaja, joka ohjaa oppilaansa taiteelliseen oppimiseen. Draamaopettajalta vaaditaan sitä, että hän hallitsee draamakasvatuksen tietorakenteet ja että hän osaa suunnitella erilaisia draaman maailmoja eli oppimisympäristöjä. (Heikkinen 2005, 178.) Draaman maailmojen luomisessa ja siellä toimimisessa sekä toiminnan tarkastelussa draamaopettajalla on siis suuri merkitys. Opettajan on kyettävä kriittiseen reflektointiin, hänen täytyy tulla toimeen levottomuuden, epävarmuuden ja ennustamattomuuden kanssa. Näistä seikoista huolimatta, opettajan on kyettävä toteuttamaan luovaa ja dialogista opetusta. (Heikkinen 2010, 155–156.) Draamatyöskentely vaatii pedagogista pätevyyttä ja suunnittelua. Hyvää oppimista ei synny, jos oppimisen päämäärä on hukassa. Draamaa voidaan käyttää monitasoisena opetusmenetelmänä monissa oppiaineissa, kunhan opettaja selvittää ensin itselleen, miksi hän käyttää draamaa opetusmenetelmänä juuri jossain tietyssä oppimistilanteessa. Tavoitteiden lisäksi opettajan tulee huomioida oppilaiden tarpeet. Hyvä opettaja neuvottelee yhdessä oppilaiden kanssa, kuuntelee heidän tarpeitansa ja perustelee heille menetelmävalintansa. (Viranko 1997, 120–121.)

Draamaopettajan tehtävänä on luoda ilmapiiri, jossa osallistujat voivat tuntea olonsa turvalliseksi sekä vapaaksi kokeilemaan, luomaan, etsimään, epäonnistumaan ja pohtimaan tehtyä sekä koettua. Turvallinen ryhmä mahdollistaa oppilaan oman ilmaisun kokeilemisen ja kehittämisen sekä itseluottamuksen ja itsetuntemuksen myönteisen kehittämisen. (Heikkinen 2010, 119; Toivanen 2007, 10; Viranko 1997, 127.) Lisäksi Heikkinen (2010, 119) painottaa, että opettajan tehtävä on tarjota luokalle tai draamaryhmälle rajat ja avata maailma, jossa lähdetään liikkumaan ja työskentelemään. Jotta tässä onnistuttaisiin, opettajan tulee esitellä ja sopia oppilaiden kanssa säännöistä, joiden rajoissa toimitaan. Sopimus rajaa sen, mikä on sallittua ja mikä ei. Luokan tai ryhmän kanssa tehdään yhteinen draamasopimus, jonka säännöt toimivat oppimisen ja toiminnan välineinä.

Draamasopimuksen turvin otetaan käyttöön erilaiset työtavat ja –muodot, joilla kuvitteellisessa eli fiktiivisessä todellisuudessa toimitaan. (Heikkinen 2010, 165; Toivanen 2007, 17.) Draamasopimus voi olla joko lyhytaikainen tai pitkäaikainen sopimus, riippuen lähinnä yhteisen työskentelyajan pituudesta. Draamasopimuksessa sitoudutaan yhteiseen toimintaan. (Heikkinen 2005, 189; Toivanen 2007, 17.)


Draamatyöskentelyssä opettajan tulee kyetä roolin rakentamiseen, roolissa pysymiseen ja toimimiseen. Kun opettaja toimii roolissa, hän konkreettisesti välittää oppilaille omaa innostustaan, uskallustaan ja myönteistä asennettaan työskentelyä kohtaan. (Heikkinen 2010, 183; Toivanen 2007, 24.) Heikkisen (2010, 183) mukaan opettajalla tulee olla vankat pedagogiset taidot. Lisäksi näyttelijän, dramaturgin ja ohjaajan taitoja tarvitaan. Draamaopettaja on opastaja, kannustaja, kyseenalaistaja sekä kanssaoppija. Opettajan tulee olla alansa asiantuntija; hänen tulee hallita draaman ja teatterin keinot, mutta myös pedagogiset ja oppimisen teoriat. Draamaopettajan on tunnettava teoriaa sekä kasvatuksen, draamakasvatuksen että teatteritaiteenkin puolelta. Ammattitaitoinen draamaopettaja osaa soveltaa teoriaa käytäntöön sekä perustella toimintansa teoreettisen ja käytännöllisen ymmärryksensä avulla. (Heikkinen 2005, 179; Heikkinen 2010, 161.)

Oppiminen on yksilöllisen konstruointiprosessin tulos, joten opettajan tehtävä on luoda puitteet ja edesauttaa oppijoiden yksilöllisiä oppimisprosesseja. Täten opettajan tärkein tehtävä on aktivoida oppilaat. Opettajan tulee tukea oppilaita näiden omissa pyrkimyksissä, edesauttaa metakognitiivisten taitojen kehittymisessä sekä suunnitella oppimisympäristö niin sosiaalisesti kuin fyysisestikin oppilaiden aktiivisuutta tukevaksi. (Heikkinen 2005, 180; Heikkinen 2010, 164.) Draamaopettajan tehtävä on myös auttaa oppilaita paljastamaan ajatuksiaan, valmistella heitä toimintaan, helpottaa ideoiden synnyttämisessä ja itse toiminnassa. Draamaopettajan tulee olla avoin kaikille oppilaiden ehdotuksille, ehdotuksista pitää pystyä keskustelemaan, niitä voidaan kuitenkin kyseenalaistaa ja niistä voidaan valita sellaiset, joita pystytään draamasopimuksen puitteissa kokeilemaan. Mikäli vastaan tulee haasteellinen ja ongelmallinen tilanne, jossa esimerkiksi tultaisiin loukkaamaan jonkun intimiteettiä, opettajan tulee asettaa rajat toiminnalle. Tällöin hänen kasvatuksellinen vastuunsa on välttämätön. (Heikkinen 2010, 167–168.) Tapio Toivanen (2007, 25) tuo lisäksi esille, että opettajan tulee olla valmis ottamaan riskejä, keskeyttämään toiminta tai vaikkapa tarvittaessa vaihtamaan työtapaa. Toivanen kirjoittaa myös epäonnistumisesta; kaikilla, myös opettajilla, on lupa epäonnistua. Draamassa se ei ole niin vakavaa ja omille epäonnistumisille opetellaan nauramaan.

Draamaopettajan asenne ja innostus heittäytyä myös itse rooliin ja draaman maailmojen luomiseen on tärkeä. Omalla esimerkillä on vaikutusta myös oppilaiden kiinnostukseen aiheesta. Omalla innostuksellaan opettaja luo ryhmään positiivista työskentelyilmapiiriä. Tärkeintä opettajalle on olla vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa ja rakentaa hyvä sekä toimiva suhde. (Heikkinen 2010, 183–184; Toivanen 2007, 24; Ks. myös Heikkinen 2005, 182.)




Draama sallii sellaiset tunteet, ajatukset ja ilmaisut, jotka eivät ole arkipäivässä mahdollisia. Draama antaa mahdollisuuden turvallisesti kokeilla ja kokea kiellettyjäkin ajatuksia ja tunteita. Draama antaa muodon näille saaduille kokemuksille. Kun näistä saaduista kokemuksista keskustellaan ja niitä tutkitaan yhdessä, opitaan kulttuurista, yhteiskunnasta sekä omasta itsestäkin. (Heikkinen 2010, 24.)

Heikkisen (2010, 24) mukaan draamakasvatus on oppilaille tärkeää, koska se on yksi mahdollisuus kertoa omia tarinoita. Draaman avulla ja sen kautta voidaan tutkia yhdessä oppilaiden kanssa todellisen elämän asioita. Opitaan itsestämme ja opitaan ryhmästä. Saadaan kokemuksia ja reflektoidaan niitä. Kun ei ole niin sanottua ulkoista yleisöä, draama antaa oppilaille mahdollisuuden ”leikkiä” turvallisesti sekä jakaa asioita. Käsittelyn kohteena voi olla esimerkiksi menneisyyden tai tulevaisuuden tapahtumat, sellaiset kokemukset, jotka aiheuttavat oppilaille jännitystä tai häiritsevät muutoin heidän elämäänsä. (Toivanen & Pyykkö 2012, 2290.) Kun takana on yhteinen kokemus, toisten kuuntelemisestakin voi oppia, toisten mielipiteitä voi liittää itselle heränneisiin ajatuksiin. Oppilas tutkii ja pohtii omia tietojaan ja kokemuksiaan saavuttaakseen uuden ymmärtämisen tason. Kokemusten läpikäynti ja arviointi voi myös auttaa löytämään ja luomaan uusia näkökulmia sekä toimintatapoja. (Heikkinen 2010, 128.)


Kuten aiemmin kävi ilmi, draama antaa kokemusperäisen elämyksen mahdollisuuden. Erilaisten roolisuoritusten kautta oppilaat voivat kokea tunnetiloja, ymmärtää roolihahmon asenteita, asemaa, tunteita ja motiiveja. Draamatyöskentelyssä roolit voivat olla ristiriistaisia suhteessa oppilaan omaan minään tai suhteessa toisiin oppilaisiin. (Heikkinen 2010, 121; Ks. myös Suihko 1995, 144–145.) Rooli ja roolissa työskentely ovat draaman keskeisiä elementtejä. Kristiina Suihko (1995, 142–143) painottaa, että draama perustuu leikkiin. Siinä draamaan osallistuja saa kokeilla erilaisia rooleja turvallisessa ympäristössä. Tällä tavoin osallistuja voi laajentaa omaa kokemustaan elämän eri alueilta ja kehittää samalla monia sosiaalisia taitojaan.


Draamakasvatus vaatii aktiivisia osallistujia. Draaman maailmoissa mahdollisuuksien luominen ja tarkastelu liittyvät olennaisesti osallistumiseen ja yhdessä oppimiseen. Draama antaa oppilaille kokemusperäisen elämyksen mahdollisuuden. Kuten jo aiemmin mainittiin, draamassa roolin kautta oppilas voi kokea erilaisia tunnetiloja ja ymmärtää roolihahmon asenteita, asemaa, tunteita, motiiveja ja draaman estetiikkaa. Roolien kautta oppilaat voivat turvallisesti käsitellä asioita, jotka ovat haastavia ja roolien avulla oppilaat voivat opiskella tunteita, joiden näyttäminen henkilökohtaisesti voi olla vaikeaa. (Heikkinen 2010, 144–146.) Suihko (1995, 144) kuitenkin muistuttaa, että draamatyöskentelyssä oppilas ei ole aina jossakin roolissa vaan hän voi välillä toimia myös omana itsenään.  Oppilaiden tulisi kuitenkin olla tietoisia siitä, milloin ollaan ja toimitaan roolissa ja milloin taas ei.


Viranko (1997, 114–115) kirjoittaa, että draama vaatii henkilökohtaista sitoutumista. Täytyy myös uskaltaa heittäytyä ja kohdata erilaisia tunteita, joita erilaisissa draamaprosesseissa voi tulla vastaan, kuten epävarmuutta, iloa, kiintymystä, pettymyksiä ja onnistumisen riemua. Silti kukaan ei joudu paljastamaan tai nolaamaan itseään vaan käsiteltävänä on yhteisesti sovitut aiheet, joita tutkitaan draaman keinoin ja yhdessä hyväksytyin säännöin. Heikkinen (2010, 151–152) kuitenkin painottaa, että oppiminen on todennäköisesti henkilökohtaisesti merkityksellisempää ja vaikuttavampaa, kun oppimisessa on mukana tunteita.


6                           TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

Tässä tutkielmassa haluan syventyä draaman merkitykseen opetuksessa ja siihen, mitä draama merkitsee oppilaille. Teoriaosuudessa määrittelin draamakasvatusta, toin esille draamakasvatuksen merkityksellisyyden sekä sen, millainen rooli opettajalla on draamatyöskentelyssä ja millainen merkitys draamalla on oppilaille.

Draaman käyttö opetuksessa kiinnostaa minua henkilökohtaisesti ja tämän tutkielman myötä ajattelen saavani lisää vahvistusta draaman käytölle opetuksessa. Tutkimusaineisto on saatu kirjoitelmasta sekä blogikirjoituksesta, joissa draamaa opetuksessaan käyttävä opettaja kertoo omista kokemuksistaan ja havainnoistaan. Tutkimukseen osallistunut opettaja on äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori sekä ilmaisutaidon opettaja, jolla on taustalla pitkä opettajakokemus. Hän opettaa äidinkieltä ja draamakasvatusta muun muassa yläkouluikäisille oppilaille. Opetustyön lisäksi opettaja on kirjoittanut aiheeseen liittyviä artikkeleja. Tämän tutkimuksen tutkimusmenetelmänä on fenomenografia.



Tutkimuskysymykseni ovat:

1.      Mitä draamassa opitaan?

2.      Millainen merkitys opettajalla on draamatyöskentelyssä?

3.      Mitä draama merkitsee oppilaille?

Fenomenografisessa tutkimuksessa pyritään saamaan selville ihmisten käsityksiä asioista (Marton 2005, 335; Metsämuuronen 2000, 22; Nummenmaa & Nummenmaa 1998, 65). Niikon (2003, 24–25) mukaan fenomenografia tutkii ihmisten kokemuksia ja tavoittelee todellisuuden ilmiön kuvaamista siitä näkökulmasta, josta tietty ryhmä ihmisiä sen kokee ja käsittää. Ahonen (1994, 113–122) puolestaan määrittelee fenomenografian laadulliseksi tutkimukseksi, joka tutkii ajattelussa ilmeneviä maailmaa koskevia käsityksiä. Fenomenografinen tutkimus lähtee olettamuksesta, että ihminen on tietoinen olento, joka aktiivisesti luo käsityksiä ja ilmaisee niitä kielellisesti (Ahonen 1995, 121–122).

Fenomenografisen tutkimuksen kohteena on arkiajattelu. Lähestymistapa pyrkii tarkastelemaan ilmiötä niin sanotusta toisen asteen näkökulmasta; eli miltä maailma näyttää eri ihmisten perspektiivistä. Tavoitteena on kuvata, kuinka tutkimukseen osallistuneet ymmärtävät ilmiöitä tai käsitteitä, kuten tässä tutkimuksessa draaman käyttöä opetuksessa. Arkikielessä sana käsitys merkitsee usein samaa kuin mielipide. Fenomenografiassa käsitteen merkitys kuitenkin poikkeaa arkikielen merkityksestä. Käsityksille on luonteenomaista se, että ne ovat käsityksiä ympäröivän maailman osista. Käsitys on yksilön suhde tiettyyn osaan ympäröivää maailmaa ja yksilö luo sen itse omalla aktiivisella toiminnallaan. Käsitys muodostaa ikään kuin sillan yksilön ja ympäröivän maailman välille. Käsitykset ovat konteksti- ja sisältösidonnaisia ja täten ajateltuna koko ajan uudelleen muotoutuvia. (Marton 2005, 335–336; Nummenmaa & Nummenmaa 2002, 68–69.)

Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, mitä draamassa opitaan, millainen merkitys opettajalla on draamatyöskentelyssä ja mitä draama merkitsee oppilaille. Tutkimuksen otetta voidaan luonnehtia fenomenografiseksi. Tutkimusaineistona on kirjoitelma sekä blogiteksti, jossa draamaa opetuksessa käyttävä opettaja kertoo omia ajatuksiaan, kokemuksiaan ja käsityksiään tutkittavasta aiheesta. Olen perehtynyt draamakasvatuksen teoreettiseen viitekehykseen ja avannut haastattelusta nousseita käsityksiä teorian avulla.


Tutkimukseni aineisto koostuu erään äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin sekä ilmaisutaidon opettajan kirjoitelmasta sekä hänen blogikirjoituksestaan. Tutkimukseeni osallistunut opettaja pitää netissä omaa blogia, jonne hän on kirjoittanut kokemuksiaan ja havaintojaan draaman käytöstä opetuksessa. Blogin kautta olin yhteydessä kyseiseen opettajaan. Sähköpostitse puolestaan sovimme niin sanotusta kirjallisesta haastattelusta. Lähetin opettajalle avoimia, tutkimukseni aiheeseen liittyviä, kysymyksiä. (Liite) Vastaukset sain puolestaan kirjoitelman muodossa.

Analysoinnin ensimmäisessä vaiheessa luin kirjoitelman sekä tutkimusaihettani koskevan blogikirjoituksen kokonaisuudessaan läpi. Toisella lukukerralla tein havaintoja kirjoitelman sekä blogitekstin sisällöistä ja poimin niistä keskeisiä käsityksiä. Kolmannella lukukerralla etsin ja merkitsin aineistosta ne kohdat, joista löysin vastauksia asettamiini tutkimuskysymyksiin. Näistä löydöksistä muodostui kolme kategoriaa: 1) mitä draamassa opitaan, 2) opettajan merkitys draamatyöskentelyssä ja 3) draaman merkitys oppilaille.


Tuomen & Sarajärven (2002, 102–103) mukaan aineistolähtöisessä analyysissä puhutaan ryhmittelystä ja kategorioiden luomisesta. Aineistosta tunnistetaan ne asiat, joista tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita ja nostetaan esille merkittäviä ilmaisuja. Samaa tarkoittavat ilmaisut puolestaan yhdistetään samaan kategoriaan.


Tutkimukseen osallistunut opettaja kirjoitti, että draaman avulla opitaan asioita itsestä ja toisista sekä ympäröivästä yhteiskunnasta. Heikkinen (2010, 24) jakaa tämän saman ajatuksen; draaman avulla ja sen kautta voidaan tutkia yhdessä oppilaiden kanssa todellisen elämän asioita. Opitaan itsestämme ja opitaan ryhmästä. Saadaan kokemuksia ja reflektoidaan niitä. Näen, että draamatyöskentelyssä nimenomaan reflektoinnilla on suuri rooli, sillä sen avulla voidaan avata koettuja kokemuksia ja saada lisäymmärrystä koetulle. Uskon myös, että reflektoinnin kautta voidaan saada myös moninaisia näkökulmia käsiteltäviin asioihin. Myös tutkimuksessa mukana ollut opettaja toi esille, että draama opettaa moninäkökulmaisuutta ja sitä kautta myös empatiaa sekä muita tunnetaitoja, tunteiden käsittelyä ja ongelmanratkaisua. Draaman avulla voidaan päästä vaikeisiin asioihin helpommin kiinni.

Tutkimuksen opettaja painottaa, että draama on kokemuksellista oppimista. Hän lisää vielä, että draama voi tarjota elämyksiä, joita voi olla vaikea sanoin selittää. Tämän ilmiön hän liittää ihmisen kokemuksellisuuteen. Opettaja kirjoitti näin: ”Kun ihminen itse tekee asioita, hän käy ajattelunsa kautta tekemistään läpi erilaisin ja itselleen tarkoituksenmukaisin tietoisuusastein.” (Opettajan kirjoitelma & blogi.) Myös Viranko (1997, 114) kirjoittaa, että draama on kokonaisvaltaista, oppilaskeskeistä ja kokemuksellista tekemällä oppimista. Tähän ajatukseen voin myös itse yhtyä. Draama on kokemuksellista ja kokonaisvaltaista. Parhaimmillaan, kun draamatyöskentelyyn heittäytyy mukaan, ihmisen koko olemus, niin henkinen kuin fyysinenkin, on mukana prosessissa. ”Draama voi tarjota kokemuksen, jonka ihminen muistaa aina, koska draama on kokonaisvaltaista oppimista, jossa parhaimmillaan on sydän ja mieli mukana. Toisin sanoen ihminen ymmärtää roolissaan, mitä tekee, samoin hänen fyysinen olemuksensa ilmentää tuota sydämen ja älyn yhteisymmärrystä.” (Opettajan kirjoitelma & blogi.)


Tutkimukseen osallistunut opettaja toi esille, että draaman avulla opitaan vuorovaikutustaitoja. Uusitalon (2016, 143–144) mukaan nimenomaan yhdessä tekeminen ja toisten asemaan asettuminen opettaa oppilaille myötätuntoa ja samalla oppilaat saavat kokemuksia toisten ihmisten kohtaamisesta. Draama auttaa oppilaita löytämään oman paikkansa ja aseman toisten joukossa. Virangon (1997, 114) mukaan puolestaan draama pyrkii vuorovaikutteisen ja yhteistoiminnallisen oppimisympäristön luomiseen, jossa on mahdollista turvallisesti kokeilla ja reflektoida erilaisia asioita.


Tutkimuksessa kävi ilmi, että draaman avulla opitaan improvisoinnin taitoja. Kirjoittajan mukaan tällöin opitaan pois liiallisesta ajattelusta, liiallisesta ennakoinnista ja pyritään heittäytymään tilanteeseen, jotta uusien näkökulmien synty mahdollistettaisiin. Myös Viranko (1997, 114–115) kirjoittaa, heittäytymisestä ja erilaisten tunteiden kohtaamisesta, joita erilaisissa draamaprosesseissa voi tulla vastaan. Itse ajattelen, että oppiminen on varmasti syvällisempää ja merkityksellisempää, kun oppilas uskaltaa heittäytyä tunteiden vietäväksi. Jotta tämä puolestaan olisi ylipäätään mahdollista, oppilaan täytyy tuntea olonsa turvalliseksi. Tutkimuksen opettaja puhuu roolisuojasta. Hänen mukaansa roolisuoja mahdollistaa erilaisten näkökulmien laajentamisen.

”Draamaharjoituksissa pyritään tarjoamaan mahdollisuuksia vaihtaa rooleja, kokeilla erilaisia rooleja ja siten lisätä ymmärrystä paitsi itsestä niin ympäröivästä yhteiskunnasta ja siksi sanotaan, että draamaan osallistujat oppivat arvostamaan itseään ja toisiaan enemmän lisääntyneen itsetunnon ja itsetuntemuksen vuoksi.” (Opettajan kirjoitelma & blogi.) Tutkimuksen opettajan tavoin ajattelen, että roolisuoja ja etäännyttäminen ovat hyvin olennaisia ja tärkeitä asioita draamatyöskentelyssä. Ilman niitä osallistujien voi olla vaikeaa heittäytyä ja eläytyä työskentelyyn. Myös työskentelyn onnistuminen voi olla vaakalaudalla, mikäli etäännyttäminen omasta arkielämästä ei ole riittävää.

Opettajan kirjoitelmasta kävi ilmi, että draamassa opiskellaan demokratiaa, asioista yhdessä sopimista.  Opettaja kirjoitti, että hän antaa usein oppilailleen aiheen, josta oppilaiden tulee keskenään neuvotella ja sopia, millaisen esityksen he aiheesta tekevät. Draamakasvatuksen voidaan siis ajatella antavan oppilaille valmiuksia kohdata erilaisia ihmisiä ja erilaisia mielipiteitä. Samalla voidaan myös harjoitella, kuinka kohdata vastoinkäymisiä, joita varmasti jokaisen elämän varrella jossain vaiheessa tulee. Heikkinen (2010, 24–30) kirjoittaa puolestaan draamasta eräänlaisena elämänikäisenä prosessina, jossa ollaan useissa eri konteksteissa ja kohtaamisissa erilaisten ihmisten kanssa. Täten draamaa voisi siis pitää mielestäni tietynlaisena elämän ja elämässä kohdattujen asioiden sopeuttajana.


Tutkimuksen opettaja kirjoitti, että ”draaman käyttö opetuksessa tekee oppimisen näkyväksi. Draaman avulla oppimista, oppimiseen liittyvää kertomusta, päästään työstämään, koska oppiminen konkretisoituu. Ajattelu tulee näkyväksi.” (Opettajan kirjoitelma & blogi.) Oppimisen konkretisoituminen on oppilaiden oppimisen kannalta merkityksellistä. Mielestäni se, että oppilaat ymmärtävät ja havaitsevat oppineensa jotain uutta, auttaa heitä eteenpäin asettamaan jälleen uusia oppimisen tavoitteita.


Tutkimukseen osallistunut opettaja kirjoitti, että opettajan tulee kuunnella, innostaa ja inspiroida ryhmää, luoda hyvää ilmapiiriä ja luottamusta ryhmään omalla olemuksellaan ja opetuksellaan. Kun ryhmä ryhtyy toimimaan itsenäisesti, opettajan tehtävä on tukea heitä ”reunalta”. Monet draamakasvatuksen asiantuntijat, kuten Toivanen (2007, 10) mainitsee, että draamaopettajan tehtävänä on luoda ilmapiiri, jossa osallistujat voivat tuntea olonsa turvalliseksi sekä vapaaksi kokeilemaan, luomaan, etsimään, epäonnistumaan ja pohtimaan tehtyä sekä koettua. Mielestäni edellä mainitut asiat kuuluvat ihan kaikkien opettajien tehtäviin, jotta oppilaissa voidaan herättää luottamus ja jotta oppilaat uskaltavat lähteä kokeilemaan uusia asioita ja kertomaan ajatuksiaan sekä mielipiteitään kulloinkin käsiteltävistä asioista. Tosin draamassa, jossa tekemiseen heittäydytään kokonaisvaltaisesti ja jolloin ihminen voi olla haavoittuvimmillaan, luottamus ja turvallisuus ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita.

Tutkimuksen opettaja pitää draamassa yhtenä tärkeänä asiana leikkimällä oppimista. ”Aikuinenkin voi leikkiä.” (Opettajan kirjoitelma & blogi.) Tähän parhaimman mallin voi mielestäni antaa itse opettaja. Esimerkiksi mallintamalla oppilaille roolissa työskentelyä, opettaja voi antaa esimerkin siitä, kuinka voi leikkiä vakavasti. Kirjoitelmassaan opettaja toi muun muassa esille, että esteettisen kahdentumisen tila ja se, että ottaa leikin vakavasti, lisää oppilaiden luovuutta ja moninäkökulmaisuutta, ajattelua, sopeutumiskykyä ja empatiantaitoja.


Tutkimukseen osallistuneen opettajan mukaan opettajan tärkeimpiä tehtäviä on kasvattaa oppilaissa itsetuntoa ja – luottamusta sekä hyvinvointia, että oppilaat jaksavat ja haluavat olla myös muiden tukena. Heikkinen (2010, 119) yhtyy tähän ajatukseen selventämällä, että turvallinen ryhmä mahdollistaa oppilaan oman ilmaisun kokeilemisen ja kehittämisen sekä itseluottamuksen ja itsetuntemuksen myönteisen kehittämisen.


Tutkimuksen opettaja kommentoi: ” Draamanopettajatkin ovat keskenään erilaisia.” (Opettajan kirjoitelma & blogi.) Hän itse nauttii siitä, kun ryhmä ryhmäytyy, luottamus on saavutettu ja kaikista prosessiin liittyvistä asioista pystytään keskustelemaan hyvässä ilmapiirissä. Opettaja kokee nautintoa myös siitä, kun ryhmän sisäinen luovuus kukkii ryhmien erilaisissa tuotoksissa ja kun koko ryhmä oppii näistä prosesseista ja tuotoksista.

Kirjoitelmasta kävi ilmi, että kouluissa toimitaan erilaisissa kokoonpanoissa, jolloin voidaan puolestaan puhua yhteisöllisyydestä. Draama opetusmenetelmänä auttaa yhteisöllisyyden kehittymisessä. Tämä on yksi syy, miksi tutkimuksen opettaja käyttää draamaa yhtenä opetusmenetelmänä.


Kirjoitelmassaan tutkimuksen opettaja toi esille, että hänen mielestään draama merkitsee oppilaille parhaimmillaan vapautta olla oma itsensä. Opettajan mukaan yleensä oppilaat kokevat draamatunnit hauskoiksi, koska he kokevat vapauden tunteen tuomasta nautinnosta. Tämän lisäksi oppilaat nauttivat yhdessä tekemisen ilosta ja riemusta, siitä, että saa tehdä yhdessä ja keksiä ja vaikuttaa. Kirjoitelmasta kävi ilmi, että oppilaat nauttivat etenkin vapaiden näytelmien ja improvisaatioiden tekemisestä. Opettaja kirjoitti näin: ”Nykyisin annan usein aiheen, liittyi se sitten vaikkapa kirjallisuuteen, mediaan tai kielioppiin, ja oppilaat saavat työstää erilaisin draamamenetelmin aiheesta oman näkemyksen, pienen esityksen. Tällainen työtapa, jos mikä, sitouttaa oppijan oppimiseen ja työskentelyyn…”. (Opettajan kirjoitelma & blogi.)

Tutkimuksessa kävi siis ilmi, että yleisesti ottaen oppilaat pitävät draamaa opetuksessa virkistävänä vaihtoehtona kirjakeskeiselle opiskelulle. Tutkimuksen opettajan sanoin: ”Mielestäni he parhaimmillaan nauttivat yhdessä tekemisestä ja joukkoon kuulumisesta niin, että tapahtuu oppimisen flow’ta: ajantaju katoaa eikä oikein huomaakaan välttämättä itse tilanteessa, että on oppimassa jotain tai on jo oppinut jotain.” (Opettajan blogi.)

Yhdessä tekeminen ja toiminnallinen oppiminen on varmasti hyvin mieluinen tapa oppia uusia asioita. Uskoisin, että suurin osa oppilaista kannattaa tällaista oppimisen muotoa perinteisen opiskelun rinnalla. Blogissaan opettaja kuitenkin kirjoittaa tärkeästä huomiosta: ”Tietystikään draamaharjoitukset eivät ehkä sovi kaikille oppijapersoonille, eivätkä draamaharjoitukset miellytä samalla kertaa kaikkia ryhmäläisiä.” (Opettajan blogi.) Tällöin opettajan onkin oltava valppaana ja kuunneltava oppilaitaan sekä tehtävä päätökset, millaiset draamamenetelmät sopivat mihinkin oppimistilanteeseen.

Tutkimuksessa mukana olleen opettajan mukaan oppilaiden yhdessä tekeminen on kivaa, kun ei tarvitse pelätä omia ajatuksiaan tai sitä, kuinka toiset oppilaat suhtautuvat. Heikkinen (2010, 24) kirjoittaakin, että draama sallii sellaiset tunteet, ajatukset ja ilmaisut, jotka eivät ole arkipäivässä mahdollisia ja draama antaa mahdollisuuden turvallisesti kokeilla sekä kokea kiellettyjäkin ajatuksia ja tunteita. Mielestäni tutkimuksen opettaja kirjoitti mainiosti: ”draama kääntää egon nurin, ego ei olekaan enää niin tärkeä, vaan toinen (näyttelijä) auttaa toista. Draama on yhdessä asioiden jakamista ja oppimista.” (Opettajan kirjoitelma & blogi.) Toisin sanoen draaman avulla voidaan lähestyä ja tutkia yhdessä oppilaiden kanssa todellisen elämän asioita, niitä asioita, jotka ovat oppilaita lähellä ja jotka heitä kiinnostavat. Ja Heikkisen (2010, 24) sanoin: opitaan itsestämme ja opitaan ryhmästä.

Tutkimukseen osallistunut opettaja toi esiin tärkeän seikan: draama on oppilaan tärkeä vaikuttamiskanava. Draaman avulla oppilas tulee nähdyksi ja kuulluksi. Draamatyöskentelyssä oppilas pääsee osallistumaan ja tutkimuksen opettajan mukaan nauttimaan omasta aktiivisuudestaan sekä siitä, että häntä kuunnellaan ja hän saa kokea olevansa tärkeä. Nämä ovat myös syitä, miksi tutkimuksessa mukana ollut opettaja käyttää draamaa opetuksessaan.

8                           Pohdinta


Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mitä draamassa opitaan, millainen merkitys opettajalla on draamatyöskentelyssä ja mitä draama merkitsee oppilaille. Tutkimuksessa kävi ilmi, että draaman avulla oppiminen on kokemuksellista ja hyvin kokonaisvaltaista. Se, että draaman avulla toimiessa ihminen heittäytyy mukaan niin henkisesti kuin fyysisestikin, tekee draamasta kokonaisvaltaisen oppimismenetelmän. Draaman etuna voidaan nähdä se, että sen avulla voidaan turvallisesti kokeilla ja kokea sellaisia asioita, joita arkielämässä voi olla mahdotonta päästä kokemaan. Draaman avulla oppilailla on mahdollisuus käsitellä jo menneessä tapahtuneita asioita tai ikään kuin valmentautua tulevaisuuteen kokeilemalla ja kohtaamalla uusia asioita. Draaman avulla voidaan myös tutkia, miten erilaiset ratkaisut vaikuttavat tutkittavaan ilmiöön.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että draamatyöskentelyssä opettajalla on hyvin tärkeä merkitys. Jotta draamatyöskentely mahdollistuu ja onnistuu ja jotta oppilaat voivat saada sen avulla turvallisia oppimiskokemuksia, opettajan tulee luoda sellainen ilmapiiri, jossa uskalletaan avautua ja toimia. Luottamus niin opettajaa kuin itse ryhmääkin kohtaan tulee olla vankka. Luottamuksen ohella opettajan tulee osata kuunnella ja inspiroida ryhmää. Draamatyöskentelyn aikana opettaja saattaa joutua tilanteisiin, joissa oppilaat kertovat hänelle arkojakin asioita. Se, kuinka opettaja näihin asioihin suhtautuu ja kuinka hän osaa olla oppilaidensa tukena, vaatii mielestäni opettajalta paljon. Kuinka osaat olla tukena, niin ettet esimerkiksi itse joudu tunteiden vietäväksi? Lisäksi mielestäni opettajalta vaaditaan tietynlaista tilannetajua sekä ennakointitaitoja. Opettajan tulee olla koko ajan tietoinen, ikään kuin tuntosarvet pystyssä, mitä luokassa tai draamaryhmässä tapahtuu ja kuinka oppilaat reagoivat työstettäviin ja esiin tulleisiin asioihin. Ehkä huolestuttavinta mielestäni on se, jos toimitaan ja liikutaan sellaisten aiheiden parissa, joilla on oppilaille erityistä merkitystä. Oppilaat heittäytyvät mukaan kaikkine tunteineen, he ovat haavoittuvimmillaan ja jos opettajalla ei olekaan riittävästi taitoja ohjata draamatyöskentelyä ”oikeaan” suuntaan. Jos draamatyöskentelyä ei pystytäkään päättämään niin, että jokainen siihen osallistunut pystyy irrottautumaan draaman maailmasta tai roolistaan. Toki toivon, että jokainen joka draamaa käyttää opetusmenetelmänään pohtii, millaisia asioita hän on valmis draaman avulla työstämään. Tällä tavoin voidaan ehkä minimoida niitä tilanteita, jotka saattaisivat johtaa työskentelyssä edellä mainitunlaiseen umpikujaan. Toisaalta taas, kun draaman avulla tai kautta toimitaan, kaikki tapahtuva saattaa olla ennakoimattomissa.

Draaman avulla voidaan kokea ja kokeilla uskomattomiakin asioita, kun vain kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Rohkeus, ilo ja toisaalta ”mokaamisen” sietäminen kuuluvat myös draamatyöskentelyyn. Näen, että opettaja toimii roolimallina oppilailleen, kuinka ollaan rohkeita ja kuinka epäonnistuminen eli ”mokaaminen” on sallittua. Tutkimukseen osallistunut opettaja toi esille, että parhaimmillaan draama merkitsee oppilaille vapautta olla oma itsensä. Vapauden tunteen lisäksi oppilaat nauttivat yhdessä työskentelystä. Nämä ovat seikkoja, jotka tekevät oppimisesta mieluisaa. Pohdinkin, että eikö oppilaiden omat kokemukset ja tuntemukset pitäisi huomioida paremmin opetusta suunnitellessa. Selvää on se, kun oppilaat kokevat jonkun asian itselleen mieluisaksi, se saa heidät yrittämään vielä enemmän. Uskon, että edellä mainitut asiat ovat hyviä perusteluja draaman käytölle opetuksessa. Ja mitä tulee oppilaiden yhdessä työskentelyyn, uusi, syksyllä 2016 käyttöön otettava perusopetuksen opetussuunnitelma ohjeistaa toiminnalliseen oppimiseen, sitähän tämä draamatyöskentely juuri on.

Tutkimuksessa selvisi, että draaman avulla oppilas tulee nähdyksi ja kuulluksi. Draamatyöskentelyssä oppilailla on mahdollisuus ilmaista avoimesti omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan, samalla kunnioittaen muita ryhmässä olevia. Tutkimuksen opettaja toi esille, että draama opetusmenetelmänä auttaa yhteisöllisyyden kehittymisessä. Oppilaiden keskustellessa keskenään he joutuvat huomioimaan toisiaan ja sopimaan yhdessä erilaisista asioista. Yhteisöllisyyden lisäksi tämä opettaa oppilaille demokratiaa. Näillä taidoilla nähdään varmastikin olevan merkitystä, kun ollaan kasvattamassa lapsia ja nuoria demokraattisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Draama opettaa siis huomioimaan ja kuuntelemaan muita, se opettaa toimimaan toisten kanssa, toisia kunnioittaen. Jos nämä taidot ontuu, toimiminen yhteiskunnassa voi olla, ainakin ajoittain, aika hankalaa. Täten yhdyn tutkimukseen osallistuneen opettajan ajatukseen siitä, että draamakasvatuksella on erityinen paikkansa myös oppilaiden yhteisöllisyyden kehittymisessä.

Tutkimus osoitti, että draamalla ja draaman käytöllä opetuksessa on useita positiivisia merkityksiä. Draama tarjoaa oppilaille elämyksellisen ja kokemuksellisen tavan oppia uusia asioita. Draama opetusmenetelmänä rikastaa ja monipuolistaa opetusta. Kuten jo johdannossa mainitsin, draamakasvatus ei saanut omaa paikkaansa uudesta, ensi syksynä käyttöön otettavasta opetussuunnitelmasta, mutta draama on sisällytetty opetussuunnitelmaan yhtenä opetusmenetelmistä. Toivottavaa olisi, että yhä useampi opettaja rohkaistuisi draaman käyttöön opetuksessa. Jotta tuo rohkaistuminen mahdollistuisi laajemminkin, tarvitaan opettajien täydennyskoulutusta. Jotta puolestaan draaman käyttö opetuksessa lisääntyisi ja sen merkitys kasvaisi, tarvitaan lisää tutkimustuloksia sen hyödyllisyydestä opetuksessa. Yhtenä oman tutkimukseni jatkotutkimusaiheena voisi olla niin sanottu vertaileva tutkimus, jossa tutkittaisiin ja vertailtaisiin, millaista on oppiminen draaman ja tavallisen kirjaoppimisen välillä. Tutkimuskohteena voisi olla kaksi oppilasryhmää, jotka käsittelevät samaa aihetta eri opetusmenetelmin. Millaisia oppimistuloksia saadaan draamakasvatuksen avulla verrattuna perinteiseen oppimisen tapaan? Tutkimuskenttää siis riittää ja toivottavaa olisi, että tutkimustyö tällä saralla jatkuisi. Tutkimusten lisäksi tarvitaan meitä draamakasvatuksen ammattilaisia ja puolestapuhujia, jotka vievät draaman tarinaa eteenpäin yhä laajemmalle.




Lähteet

Ahonen, S. 1994. Fenomenografinen tutkimus. Teoksessa L. Syrjälä, S. Ahonen, E. Syrjäläinen & S. Saari (toim.) Laadullisen tutkimuksen työtapoja. Helsinki: Kirjayhtymä Oy, 113–160.

Ahonen, S. 1995. Fenomenografinen tutkimus. Teoksessa L. Syrjälä, S. Ahonen, E. Syrjäläinen & S. Saari (toim.) Laadullisen tutkimuksen työtapoja. Helsinki: Kirjayhtymä Oy, 113–122.

Heikkinen, H. 2001. Pohdintaa draamakasvatuksen perusteista. Teoksessa P. Korhonen & A-L. Östern (toim.) Katarsis. Draama, teatteri ja kasvatus. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, 75–105.

Heikkinen, H. 2005. Draamakasvatus – opetusta, taidetta, tutkimista! Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Heikkinen, H. 2010. Vakava leikillisyys. Draamakasvatusta opettajille. Vantaa: Hansaprint Oy.

Liukko, S. 1994. Draama, elämyksellinen oppiminen ja opetuksen eheyttäminen – Ehyt kuvitelma sirpaleisesta todellisuudesta. Teoksessa J. Lehtonen & H. Tanttu-Knapp (toim.) Draama. Nyt. Kirjoituksia ilmaisukasvatuksen alalta. Jyväskylä: ER-paino, 61–82.

Marton, F. & Pong, W. Y. 2005. On the unit of description in phenomenographty. Higher Education Research & Development 24 (4), 335–348.

Maunu, N. 2016. Miksi käytän draamaa opetuksessa? Saatavana www-muodossa <URL: http://ninamaunu.blogspot.fi/2016_04_01_archive.html> Luettu 22.5.2016

Metsämuuronen, J. 2000. Laadullisen tutkimuksen perusteet. Helsinki: Methelp

Niikko, A. 2003. Fenomenografia kasvatustieteellisessä tutkimuksessa. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Selosteita 85.

Nummenmaa, A. R. & Nummenmaa, T. 1998. Toisen asteen näkökulma. Teoksessa M-L. Julkunen (toim.) Opetus, oppiminen, vuorovaikutus. Helsinki: WSOY, 64–75.

Nummenmaa, A. R. & Nummenmaa, T. 2002. Toisen asteen näkökulma. Teoksessa M-L. Julkunen (toim.) Opetus, oppiminen, vuorovaikutus. Helsinki: WSOY, 66–76.

Opetushallitus. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Saatavana www-muodossa <URL:http://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf > Luettu 31.3.2016

Suihko, K. 1995. Pedagoginen draama sosiaalisten roolien oppimisen välineenä. Teoksessa J. Lehtonen & J. Lintunen (toim.) Draama. Elämys. Kokemus. Kirjoituksia ilmaisukasvatuksen alalta II. Jyväskylä: ER-paino, 139–150.

Toivanen, T. 2007. Lentoon! Draama ja teatteri koulussa. Helsinki: WSOY.

Toivanen, T. & Pyykkö, A. 2012. The challenge of an empty space. Group factors as a part of drama education vol. 2. Procedia – Social and Bahavioral Sciences 69 (2012), 2289-2298.

Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2002. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Tammi.

Uusitalo, M. 2016. Olen ja ihmettelen. Maailmassa-olemisen näyttämö draaman merkityksen antajana Martin Heideggerin filosofian valossa. Jyväskylä: Jyväskylä University Printing House.

Viranko, V. 1997. Draama opetusmenetelmänä. Teoksessa P. Kanerva & V. Viranko (toim.) Aplodeja etsijöille. Näkökulmia draamaan sekä taidekasvatuksena että opetusmenetelmänä.  Painorauma Oy, 109–146.



LIITE



         DRAAMA OPETUKSESSA

KOKEMUKSIA DRAAMAN KÄYTÖSTÄ PERUSOPETUKSESSA





HAASTATTELUKYSYMYKSET



  1. Mitä draamassa opitaan?
  2. Miten draamassa opitaan?
  3. Miksi draamassa opitaan?
  4. Oletko saanut oppilailta palautetta draaman käytöstä, millaista palautetta?
  5. Miten itse koet, millainen merkitys draamalla (opetusmenetelmänä) on oppilaiden oppimiseen?
  6. Miksi draamaa kannattaisi käyttää opetuksessa?





Kysymyksiin vastaaminen tapahtuu vapaamuotoisesti ja kirjallisesti.








Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)